Asuntomarkkinatieto


Asuntopolitiikan suunta ja keinot

Ministeri Jan Vapaavuori puuttui avauspuheenvuorossaan suorasanaisesti kaavoituksen ja yhdyskuntasuunnittelun rooliin: ”Ellei yhdyskuntarakennetta saada tiivistettyä, kaikki rakennusten energiatalouden parantamiseksi tehty työ valuu hukkaan.” Kaupunkiseutujen merkityksen ja urbanisoitumisen lisääntyessä on pystyttävä tarjoamaan myös pientaloasumista, mutta se ei saa tapahtua hajauttamalla asumista yhä kauemmas työpaikoista: kaavoitus on keskeisessä asemassa.

Vapaavuori ei lämpene ruuhkamaksuille, joiden merkitys saattaa kääntyä pahimmassa tapauksessa itseään vastaan: ”On mieluummin poistettava autoilun tarvetta kuin asetettava sille rajoituksia. Niihin saatetaan joutua, mutta ruuhkamaksut on silloin kerättävä kaupungin ulkokehällä, jolloin ne kohdistuvat niihin, jotka ovat asumisvalinnoillaan autoilun tarvetta lisänneet.” Vapaavuori muistuttaa, ettei henkilöautoliikenne ole kasvanut itse Helsingin niemellä kahteenkymmeneen vuoteen.

Suunnittelu on kulkenut aivan liiaksi yksityisautoilun ehdoilla. Joukkoliikenne on syöksykierteessä, jonka oikaiseminen on vaikeaa – palvelujen karatessa yhä kauemmas subventoidullakaan joukkoliikenteellä ei ole juuri mahdollisuuksia. Ministeri liputtikin voimakkaasti raideliikenteen puolesta ja esitti yhtenä vaihtoehtona Kööpenhaminan kaltaisen ”sormimallin”, jossa lyhyehköt paikallisradat ojentuvat säteittäin ulos Helsingistä. ”Raideliikenteen kehittämisessä on nukuttu Ruususen unta, vaikka esimerkiksi Martinlaakson rata osoittautui erinomaiseksi ratkaisuksi.” Ensimmäisenä kannattaisi aloittaa radan rakentaminen Lohjan suuntaan.

Jan Vapaavuoren esityskalvot, pdf
Haastattelu Joka Kodin Asuntomarkkinat -ohjelmassa 1.2.2008, MTV3 klo 18.30

Takaisin Huippuseminaari 2008 -etusivulle


>Lisää asuntomarkkinatietoa