
Alustus Asuntomarkkinat 2010 -huippuseminaarissa 28.1.2010
Uusien asuntojen markkinat - kiihtyykö rakentaminen?
Toimialajohtaja Tero Kiviniemi
YIT Oyj

Onko uudistarkentamiselle tarvetta ja riittääkö sille kysyntää - vai onko sille jotain erityisiä esteitä?
Tarvetta ja kysyntää on: "TKK arvioi viisi vuotta sitten vuosittaisen tuotannon tarpeeksi 30000 uutta asuntoa. Tämä ei ole muuttunut, sillä muuttoliike on edelleen korkea, 1-2 hengen talouksien lukumäärä kasvaa koko ajan ja väkilukukin kasvaa," Kiviniemi totesi - ja muistutti heti perään työllisyyden aiheuttamasta epävarmuudesta.
Esteitäkin on: uudistuotanto on tällä hetkellä ARA -vetoista, mikä sanelee tiukat reunaehdot. Ja kuinka pitkälle valtion eväät muutenkaan riittävät nykyisessä talousahdingossa?
Kiviniemi kysyi myös, kuinka hyvin markkinatalous toimii rakennusalalla. Ohjailua riittää pienimpienkin mitä moninaisimpien normien muodossa ja jokainen niistä aiheuttaa lisäkuluja jossain muodossa. Mikä pahempaa, ohjaajat eivät tunnu aina itsekään tietävän, mihin suuntaan pitäisi mennä: kun yhdessä kunnassa käsketään etuoikealle, toisessa päädytään takavasemmalle - ja usein mennään metsään joka tapauksessa.
Asuntomarkkinat 2010 -huippuseminaarin kaikki esitykset täällä.
|