
Alustus Asuntomarkkinat 2010 -huippuseminaarissa 28.1.2010
Maailma ja Suomi 2010 - mihin olemme menossa?
Pääekonomisti Martti Nyberg
Nordea

Aikoinaan yhdysvaltalainen kuluttaja nosti Aasian taloudet kasvuun. Nyt on takaisinmaksun aika, kun aasialaiset taloudet nostavat Yhdysvaltojen taloutta.
Suomen talouden kehitys riippuu ulkomaisista tekijöistä. Onkin kuvaavaa, kuinka tarkoin teollisuustilastomme seuraavat Saksan teollisuuden uusien tilausten kehitystä.
Nyberg muistutti huomattavista eroista 1990-luvun laman ja nykyisen kriisin välillä: silloin jouduimme vaikeuksiin pääosin omaa syytämme, kun taas nykyinen lama on tuontitavaraa. Hyvää on sekin, ettei nyt ole samanlaista suurtyöttömyyden vaaraa kuin viime vuosikymmenellä. Yrityslainoitus on pysynyt kuitenkin vähäisenä, koska lainoille ei ole kysyntää. Nyberg enteilee kasvun alkavan tälläkin rintamalla tämän vuoden lopulla, jolloin myös inflaatio nousee.
Asuntomarkkinat puolestaan ovat jo palautuneet täysin vuoden 2008 takapakista. Korot ovat edelleen matalalla, mutta ne tulevat varmasti aikanaan nousemaan - ensin pitkät ja niitä seuraten myös lyhyet.
Nybergin esitys täällä (pdf)
Asuntomarkkinat 2010 -huippuseminaarin kaikki esitykset täällä.
|