|
"Minulla oli tietty näkemys talosta, jonka haluan rakentaa: selkeät perusratkaisut, yksi iso, yhtenäinen tila sekä makuuhuoneet ja muut tilat järjesteltyinä toiselle seinustalle", kertoo Mikko Räisänen. "Kun kävin läpi talonvalmistajien erilaisia paketteja ja modifikaatioita, lähimmäksi osui Risto-Matti Ratian suunnittelema Poolo-talo." Räisäselle oli alusta pitäen selvää, että hänen roolinsa hankkeessa olisi suunnittelun lisäksi lähinnä materiaalin hankinta. Rakennustyön hän jätti mielellään ammattilaisille. "Vastaava mestari löytyi talotehtaan kautta ja hänen kauttaan sitten timpurit, jotka olivatkin sitten koko hankkeen kantava voima. Ei minulla olisi ollut maallikkona mitään mahdollisuuksia löytää näin hyviä ammattilaisia ilman talokauppiaan verkostoa." Suurin haaste oli alakerran suunnitteluvaihe. Siitä selvittiin kunnialla parin ammattitaitoisen ystävän avustuksella. Talon alkaessa pikku hiljaa valmistua Räisänen on vakuuttunut siitä, että se tulee vastaamaan odotuksia: "Teknisistä ratkaisuista en tietenkään ymmärrä mitään. Tärkeintä on, kuinka se toimii sitten valmiina talona. Lopullisen vastauksen siihen saa tietysti vasta sitten, kun kilut ja kalut ovat talossa sisällä ja siellä on asuttu jonkun aikaa." Joka Kodin Asuntomarkkinat 5.10.2007 |
| >Lisää rakennus- ja remonttitietoa |