
ENSI-omakotitalo Valkeakosken asuntomessuille

Ensi kesän asuntomessuista odotetaan Valkeakoskella kunnon piristysruisketta. Pirkanmaan helmi valmistautuu ottamaan vastaan yli 100000 messuvierasta, kertoo pankinjohtaja Juha Luomala Valkeakosken Osuuspankista. Hän uumoilee myös kaupungin asukasluvun kasvavan:
"Jo viime vuonna Valkeakosken asukasluku kasvoi pitkästä aikaa 140 asukkaalla, ja yleensä rakentaminen kiihtyy aina asuntomessujen jälkeen. Kun kaupunkikin on varannut hyviä tontteja, luulen monen noista 100000 kävijästä löytävän uuden kodin Valkeakoskelta."
Yksi asuntomessujen ehdottomasti kiinnostavimmista kohteista on arkkitehtiopiskelijoille suunnatun kilpailun voittaneen ehdotuksen pohjalta rakennettava ENSI -omakotitalo. Kilpailutehtävänä oli suunnitella nuorelle perheelle sopiva, ensimmäinen omakotitalo, jonka keskeisimpiä kriteereitä olivat muunneltavuus - kun nuori perhe kasvaa, taloa pitää pystyä laajentamaan - sekä hinta, joka sai olla enintään 2000 euroa neliöltä. Kooltaan talon tuli olla noin 120 neliötä. Palkintolautakunta valitsi voittajaksi "Paritupa mansardilla" -nimisen työn, jonka on suunnitellut arkkitehtiopiskelija Lassi Hackman. Talo on kohta valmis.
"Ehdottomasti myönteisin yllätys oli se, että kun asetetaan näinkin tiukat neliörajoitteet, taitavalla suunnittelulla saadaan aikaan aivan täysimittainen perheasunto kaikkine aputiloineen", ihastelee Osuuskunta Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen. "Väljyyttä on jopa enemmän kuin piirustukset antoivat ymmärtää. Keittiö ja makuuhuoneet ovat toimivia ja mikä hienointa, talosta löytyy kunnolla myös lämmintä säilytystilaa."
Perusratkaisu on yksinkertainen ja toimiva. Alakerrassa, sisääntulosta oikealla avautuu olohuone, joka on osittain korkeaa tilaa, vasemmalla sijaitsevat keittiö ja ruokailutila. Yläkerrassa on suurehko aula, josta pääsee kahteen makuuhuoneeseen. Siellä ovat myös saunatilat.
"Olen varma siitä, että taloteollisuus tulee omalta osaltaan hyödyntämään näitä kokemuksia - ei pelkästään tämän kilpailun tulosta, vaan yleensäkin sitä, että kuluttajilla on selvästi kiinnostusta pienempiin taloihin. Voisi sanoa, että sillä puolella innovatiivisuutta kyllä kaivataankin", Heiskanen arvioi.
Vaikka markkinatilanne on ollut poikkeuksellisen hiljainen edellisiin vuosiin verrattuna, ENSI -omakotitalosta on tullut paljon kyselyjä sen rakentaneelle Finndomo Oy/Vaajataloille. "On haluttu tietää, voiko sen toteuttaa myös muualle", kertoo markkinointipäällikkö Jouni Mäki. Hän näkeekin omakotitalon rakentamisen juuri tällä hetkellä poikkeuksellisen otolliseksi: "Niin tonttien kuin rakennusmateriaalien hinnat ovat edullisia, ja ammattitaitoista työvoimaa on saatavissa aivan eri tavalla kuin viime vuosina."

Mäki myöntää, että ENSI -omakotitalo oli haastava kohde: "Alussa oli pieni epäilys siitä, kuinka me saamme sen onnistumaan. Se onnistui, mikä antaa tietysti uskoa siihen, että näitä voidaan tehdä muutenkin kuin messuhankkeena. Olemme valmiita tekemään tällaista talotyyppiä - muunneltunakin - myös sarjatuotantona, jos sille vain on tarvetta ja riittävästi kysyntää."
Luomala lupaa ENSI -omakotitalon ostajalle 100 % rahoituksen: "Lainojen korot ovat todella matalat - tällä hetkellä jopa 3 %. Se tarkoittaa 100 % rahoituksella noin 1200-1300 euron kuukausierää ja jos on vähänkin omarahoitusosuutta, se tietysti pienenee vastaavasti. Otamme myös mielellämme vanhan asunnon vaihdossa." Luomala muistuttaa myös, että ENSI-omakotitalon ostajan ei tarvitse maksaa 4 prosentin suuruista varainsiirtoveroa. Tässä kohteessa se merkitsee yli 10 000 euron säästöä.
Ja Valkeakoskelle kannattaa muuttaa joka tapauksessa, olipa koti sitten ENSI -omakotitalo tai jokin muu, Luomala hehkuttaa: "Meillä on todella edullinen hintataso, hulppeat harrastusmahdollisuudet, erinomainen sijainti järvimaisemineen - Mallasvesi ja Vanaja - sekä tietenkin FC Haka! Tervetuloa!"
Lisätietoja:
ENSI-omakotitalon rakennuttaa Valkeakosken Osuuspankki
Rakentamisesta vastaa Finndomo Säynätsalo Oy.
ENSI-omakotitalon opiskelijasuunnittelukilpailun järjestivät yhteistyössä Finndomo Säynätsalo Oy / Vaajatalot, Oulun yliopisto, Osuuskunta Suomen Asuntomessut, Rakennustietosäätiö RTS, Suomen Asuntotietokeskus, Suomen Messut, Suomen Omakotiliitto, Tampereen teknillinen yliopisto, Teknillinen korkeakoulu Valkeakosken kaupunki ja Valkeakosken Osuuspankki.
Juha Luomala, Valkeakosken Osuuspankki, puh. 0400 673 069
Jouni Mäki, Finndomo Oy, puh. 040 763 6459
Lassi Hackman, Teknillinen korkeakoulu, puh. 040 766 9123
Lue kaikki osat
Joka Kodin Asuntomarkkinat 15.5.2009
|