|
Levy mitoitettiin siten, että seinään sen toiselle puolelle varattiin tila tavallisen kokoisille vaatekaapeille. Levyn kaikille puolille haluttiin jättää pienet marginaalit kattoon, lattiaan ja seiniin siten, että se olisi tilassaan keskitettynä. Samalla se toimisi myös sängynpäätynä. Tapetin kuvioksi Nina valitsi tulppaanikuvion, jonka pohjavärinä toistuu muuallakin käytetty ”mudan” sävy. Tulppaanin valkoisesta ääriviivasta tulee puolet toisesta vuodasta, toinen puolisko viereisestä. Aivan ennakkosuunnitelman mukaan levyä ei kuitenkaan saatu toteutettua. Pohjaksi valittiin paperipäällysteisestä kevytvaahdosta valmistettu kapalevy, mutta sitten huomattiin, ettei sitä saanutkaan niin leveänä, että se olisi peittänyt seinän lattiasta kattoon. Jos taas olisi laitettu kaksi leveyttä rinnakkain, taakse olisi pitänyt laittaa vahvistukseksi lista sauman kohdalle - mutta silloinhan se puoli ei enää olisikaan ollut käytettävissä tapetointiin… Hetken ajan harkittiin myös lastulevyä, mutta ajatuksesta luovuttiin pian. Rakenteesta olisi tullut aivan liian painava. Vuodista leikattiin noin 10 cm ylipitkiä molemmista reunoistaan. Reunat leikattiin pois heti liimauksen jälkeen. Lopuksi levy jäykistettiin alumiinilistoilla. Sen kääntöpuolelle ei kuitenkaan laitettu tapettia, vaan sinne tuli nuoren taiteilijan, Tea Toikan maalaama satumetsä. Lisätietoja: Joka Kodin Asuntomarkkinat 26.9.2008 |