|
Keittiötä ja eteistä lukuun ottamatta perheasunnon muut lattiat ovat tummaa lautaparkettia. Nina pohti ratkaisua pitkään ja oli jo valitsemassa tammiparkettia: ”Seinäpinnat ovat kuitenkin hyvin vaaleat, ja tämä lämpimän ruskea lattia muodostaa niille tosi hyvän kontrastin. Itse asiassa tämä on uusi tuote pintaviilu on värjätty, minkä avulla saadaan aikaan eksoottisempiakin sävyjä. Ratkaisu on ekologinen, sillä puu on kasvatettua. Pinta on viimeistelty mattalakkakäsittelyllä, joka estää naarmuuntumista.” Tätä parkettia voidaan asentaa lauta kerrallaan. Koko lautariviä ei siis tarvitse kallistaa, jotta yksittäinen lauta saataisiin paikalleen, vaan se naputellaan ensin pitkän sivun ponttiin ja sitten päätypontti lukkiutuu painamalla se päältä kiinni. Tähän kannattaa käyttää pehmeää puukalikkaa, - ei siis esimerkiksi koivulaudan pätkää. Vierekkäisten rivien päätysaumat eivät saa olla puolta metriä lähempänä toisiaan. Ninan mainitsemassa mattalakkauksessa on joustava pinta, joka suojaa sitä kolhuilta ja naarmuilta. Valmistajan mukaan siinä on myös antimikrobisuoja, joka ehkäisee homeen muodostumista. Lattia viimeisteltiin valkoisella 14x50 mm mdf-jalkalistalla. Kaikki jatkoskohdat sahattiin jiiriin, nurkat tietysti samoin. Listat kiinnitettiin kiviseinään varta vasten siihen tarkoitetulla paineilmanaulaimella ja naulan kannat paikkamaalattiin valkoisiksi. Valkoinen jalkalista paljastaa armotta parketin epätasaisuuden, joten lattiapinnan on oltava sitä käytettäessä erityisen tasainen. Lisätietoja: Joka Kodin Asuntomarkkinat 12.12.2008 |