Rakennusten energiankulutus on koko valtakunnan energiankulutuksesta noin 40 %. Ilmastonmuutos aiheuttaa siis aikamoisia paineita myös niiden suunnittelulle ja rakentamiselle.
Energiatehokkaampaan rakentamiseen on tarjolla sekä keppiä että porkkanaa. Keppiä edustaa se, että rakentamisen energiamääräyksiä on tarkoitus kiristää 30 40 % vuoteen 2010 mennessä.
”Tämä on tietenkin paljon”, myöntää asuntoministeri Jan Vapaavuori. ”Tosin erityisesti pientalopuolella rakennetaan jo nyt paljon taloja, jotka ovat tuon verran alle nykyisten normien ja määräysten. Normiohjausta tarvitaan varsinkin kerrostalopuolen saamiseksi tähän aidosti mukaan - haasteet ovat yksinkertaisesti niin merkittävät. Matalaenergiatalo maksaa rakennusvaiheessa hiukkasen normitaloa enemmän, mutta pitkässä juoksussa se tuo kustannukset takaisin alentuneena energiankulutuksena.”
Rakennusala on haastettu mukaan ilmastonmuutostalkoisiin. Joka Kodin Asuntomarkkinat aikoo olla niissä mukana vahvasti ja näkyvästi: alamme nyt seurata Valkeakosken vuoden 2009 asuntomessuille rakennettavaa TV-taloa, josta tehdään passiivienergiatalo.
”Passiivienergiatalon tunnusmerkkejä ovat rakennuksen seinien, katon, ikkunoiden ja ovien hyvä lämmöneristävyys, ilmanpitävyys ja tiiveys ja tehokas lämmön talteenotto poistoilmasta. Lämmöntarve on saatu näillä keinoilla niin pieneksi, että varsinaista erillistä lämmitysjärjestelmää ei tarvita ei edes Suomessa”, erittelee tutkija Mikko Saari VTT:ltä. ”Energian kulutustaso on huomattavasti pienempi kuin matalaenergiatalossa, jonka kulutustaso on määritelty 50 % rakentamismääräysten minimitason kulutuksesta. Passiivienergiatalossa se on enää noin 20 % normitalosta.”
Passiivienergiatalon rakentaminen ei tule juurikaan normitaloa kalliimmaksi. Tällä hetkellä, kun ratkaisut ovat vielä suhteellisen kehittymättömiä, hintaero on rakennusvaiheessa 2 5 %. ”Tämän lisäkustannuksen takaisin maksaminen nykyisillä energian hinnoilla kestää noin 5 10 vuotta”, Saari arvioi.
Lämmitysenergian kulutus kW/neliömetri/vuosi
Rintamamiestalo 310
1970-90 lukujen ”normitalo” 160
2000-luvun ”normitalo” 120
Matalaenergiatalo 35 - 50
Passiivienergiatalo 20 30
(Lähde: VTT, TM Rakennusmaailma)
Ohikulkija ei passiivitaloa ulkoa erota. ”Ulospäin talo näyttää aivan tavalliselta, asuttavuus on tavallisen talon tasoa eikä se edellytä perheeltä oikeastaan mitään erityisiä toimenpiteitä”, kuvailee Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen. ”Siinä vain hyödynnetään sitä jo olemassa olevaa tietoa, mitä meillä on energian käytöstä rakennuksessa.”
Taloa rakennuttava Timo Laine päätyi passiivienergiataloon. todettuaan sen elinkaari- ja käyttökustannukset pieniksi: ”Myös tilaratkaisut on helppo tehdä - talosta voidaan tehdä suurempi lisäämättä asumiskustannuksia.”
Hanke toteutetaan TV-talo projektina, jossa katsojat saavat äänestää kaikista keskeisimmistä suunnitteluratkaisuista. He saavat siis päättää, millainen tästä Valkeakosken asuntomessuille rakennettavasta passiivitalosta tulee.
Ensimmäisenä äänestetään talon tyylistä ja muodosta. Valittavana on kaksi vaihtoehtoa, jotka molemmat on suunnitellut arkkitehti SAFA Timo Ahonen, Arkkitehtitoimisto Ahonen & Kangasvieri Oy:
”Vaihtoehdot poikkeavat toisistaan massoittelun suhteen. Molemmissa on yhtä paljon tiloja ja ne ovat keskenään aika saman kokoisia molemmissa, vain niiden sijoittelu on erilainen.
Vaihtoehto A:ssa rakennusmassa muodostaa suojaisan, etelään ja länteen avautuvan pihan jonka pinta on katettu puuterassein. Pihalla on tilaajan toiveen mukaisesti uima-allas. Lattia seuraa rinteen muotoa kolmessa eri tasossa. Kattomuoto on pulpettikatto, jonka kaltevuus on maltillisen loiva.
Myös vaihtoehto B:ssä on puuterassilla päällystetty piha, jota rakennus kuitenkin rajaa enemmän kuin A:ssa. Siten pihasta muodostunee yksityisemmän oloinen kuin edellisessä. Lisäksi B:ssä on länsisuuntaan toinen, pienempi piha.
Lattia on rinteen mukaisesti kahdessa tasossa. Kattomuoto on loiva harjakatto.
Molempiin vaihtoehtoihin pääsette tutustumaan sekä MTV3:n että TV-talon omilla nettisivuilla, jossa myös tapahtuu äänestäminen. Äänestysaikaa on maanantaihin 3.3. 2008 kello 21 saakka.
Kaikkien rekisteröityneiden äänestäjien kesken arvotaan matkalahjakortteja. Kannattaa siis äänestää! Tulos julkistetaan viikon kuluttua, jolloin käynnistetään seuraava äänestys. Se koskee talon pohjaratkaisuja.
www.mtv3.fi/jka/tv-talo
Äänestys täällä:
www.tv-talo.fi
Lue kaikki osat