
Vanhan puutalon remontti:
yläkerran makuuhuoneiden maalaustyöt

Kipsilevyjen saumat nauhoitetaan aina paperinauhalla. Nauhan tulee olla suhteellisen ohutta, jolloin sen reunat on helppo painaa näkymättömiin ja sen on sisällettävä niin homeen- kuin ruosteenestoaineita..
Myös nauhojen päälle vedettävän tasoitteen on oltava tähän työhön sopivaa: siinä on oltava riittävästi liima-aineita, jotta se todella pysyy kiinni seinässä eikä se saa kuivuessaan kutistua liikaa - muuten joudutaan levittämään useampia kerroksia ja työ hidastuu turhaan.

Pohjakerroksen kuivuttua se hiotaan kevyesti. Pintatasoitteeksi kannattaa valita hiukan pohjatasoitetta hienompi aine. Sen merkintätapa vaihtelee hiukan valmistajasta riippuen, mutta yleisimmin purkin kyljestä löytää kirjainyhdistelmän LF. Kuivumisen jälkeen sekin hiotaan vielä kevyellä kädellä ja pölyn poiston jälkeen seinä on valmis maalattavaksi tai tapetoitavaksi.
Molempiin makuuhuoneisiin tulee valkoinen paneelikatto ja valkoinen puulattia. Aikuisten makuuhuoneen seinät maalattiin hiukan harmaan suuntaan taitetulla ruskealla, kalusteet tulevat olemaan mustia. Tyttären huoneen seiniin Nina valitsi perinteisen pinkin, tekstiilit ovat ruskean sävyisiä.

Maalaustyö eteni siten, että toinen maalasi siveltimellä kaikki nurkat sekä muut ahtaat paikat, kuten putkien taustat; toinen levitti maalia telalla. Telaksi oli valittu hyvä lampaankarvainen malli, johon mahtuu paljon maalia ja joka tekee kauniin ja tasaisen pinnan.
Eräs itsestään selvä asia muuten unohdetaan usein - kun maalitörppö avataan, se on sekoitettava kunnolla pohjaa myöten!
Maalia levitetään seinään kahden tai kolmen telanleveyden verran kerrallaan. Sitten jälki tasataan kevein, alhaalta ylös suuntautuvin vedoin. Huonelämpötila oli maalauksen aikana +18-19 astetta. Maalattavat tilathan kannattaa aina viilentää ennen työhön ryhtymistä; täälläkin lämpö oli otettu pois päältä edellisenä päivänä.
Kun valkoinen pohjamaali oli levitetty, nurkkiin vedettiin siisti akryylimassa. Tämä tekee niille oikein hyvää, sillä pintakerroksesta tulee nyt täysin ehjä. Massan on kuitenkin ehdottomasti annettava kuivua kokonaan ennen pintamaalausta, sillä muuten siihen saattaa tulla ikävän näköisiä halkeamia ja lopputulos on juuri päinvastainen kuin haluttiin.

Lastenhuoneen seinään tuli hauskaksi lisäksi Tea Toikan maalaus, jonka mallina toimi lapsen lempilelu. Tean käytti työhön tavallisia, vesiohenteisia seinämaaleja, mutta siveltimet olivat oikeita taiteilijan työvälineitä.
Lisätietoja:
Maali - Tikkurila Harmony, täyshimmeä sisutusmaali
Joka Kodin Asuntomarkkinat 11.4.2010
|