Rakennus- ja remonttitieto

Vanhan puutalon remontti:
asennetaan ja maalataan puulattia


Makuuhuoneiden vanhat lautalattiat piti Ninan alkuperäisen suunnitelman mukaan säästää. Kun niitä alettiin tutkia lähemmin, suunnitelmia oli pakko muuttaa - rakenteet olivat taipuneet ja olisivat vaatineet paljon oikaisemista, ja laudat olivat jo saaneet liiaksi kolhuja. Oli suosiolla tehtävä kokonaan uusi lattia.

Tilalle tuli kotimainen massiivimännystä tehty lankkulattia, joka maalattiin peittoon valkoiseksi - se tarkoittaa sitä, etteivät puun syyt n näy ollenkaan. Perhe oli haaveillut valkoisesta lattiasta pitkään ja tännehän se sopi mainiosti, sillä seiniin oli valittu varsin tumma sävy ja kattopaneeliin valkoinen.

Koko yläkerran välipohja oikaistiin ja koolattiin uudelleen. Se täytettiin purulla joka peitettiin kartongilla.

Lankku on ympäripontattua, 145 mm leveää ja 28 mm paksua. Sitä saa myös 95 mm levyisenä. Se on erikoiskuivattua puutavaraa, jonka kosteusprosentti on noin 8 %. Näin kuiva lauta sopii jatkuvasti lämmitettäviin asuintiloihin, mutta kesämökille se saa olla kosteampaa, 16 - 18 %. Laudat on tuotava sisään ainakin muutama päivä aikaisemmin, jotta kosteus tasaantuu eivätkä laudat elä enää lattiassa. Tämä on tärkeää varsinkin tällaisessa umpeen maalattavassa lattiassa, jossa raot näkyvät selvästi.

Aloitus mitattiin millilleen suoraksi. Ensimmäinen lautarivi kiinnitettiin molemmista reunoistaan 55 mm hobau-ruuveilla.

Ruuveissa on olennaista se, että sen varressa on riittävästi kierteetöntä osaa - muuten kierre kantaa lautaa, mikä ei ole ollenkaan tarkoitus.

Jatketaan villillä mitalla koolausvälille. Lauta naputellaan lyöntikalikka pontin suojana tiukasti kiinni edelliseen ja ruuvataan alustaan urospontista siten, että ruuvi on noin 45 asteen kulmassa.

Uusi rivi aloitetaan edellisestä jääneellä palalla. Jatkaminen on muuten vapaata, mutta kahteen vierekkäiseen lautariviin ei saa sattua jatkosta samalle koolausvälille.

Elämisraot on jätettävä seinänvierustojen lisäksi patteriputkien ympärille ja muihin vastaaviin paikkoihin, noin 8 mm rako on sopiva.

Lautaa saa puuvalmiin lisäksi lakattuna ja puuvahalla käsiteltynä. Maalaus suoritettiin vesiohenteisella maalilla, joksi oli valittu hyvin peittävä perusvalkoinen.

Maalaaminen tehtiin pitkin vedoin hyvällä 100 mm levyisellä luonnonkuitusiveltimellä. Ensimmäinen maalikerros ohennettiin 10 % vedellä, se on 15 minuutissa pölykuiva ja ihanneolosuhteissa toinen kerros voidaan vetää jo tunnin kuluttua. Kannattaa kuitenkin mieluummin odottaa rauhassa ja antaa pinnan kuivua riittävästi, ettei pintaan jää maalarin jaloista painumia, kun tämä sivelee toista maalikertaa. Toinen kerros vedetään ohentamattomalla maalilla ja lopullisen kovuutensa

maalipinta saavuttaa noin viikon kuluttua.

Lisätietoja:

Lautalattia
UPM-kymmene
www.wisa.com

Maali
Tikkurila Oy
Betolux akva
www.tikkurila.fi

Joka Kodin Asuntomarkkinat 11.4.2010


>Lisää rakennus- ja remonttitietoa