Rakennus- ja remonttitieto

Olohuoneen seinien ja katon panelointi

Olohuoneeseen valittiin valmiiksi maalattu puupaneeli. Seiniin paneeli asennettiin pystyyn, millä huoneeseen saatiin lisää korkeuden tuntua.

Kattoon valittu paneeli poikkeaa leveydeltään seinäpaneelista. Tästä on yksi seuraus, jota yleensä pyritään välttämään: katto- ja seinäpaneelin saumat eivät yhdy katonrajassa, vaan kulkevat epätahdissa. Nina kuitenkin päätyi tähän tapaan kahdesta syystä: ensinnäkin hän halusi kattoon juuri tietyllä profiililla sahattua lautaa, jota ei saanut saman levyisenä kuin seinäpaneelia ja toiseksi tämä periaatteessa virheellinen asennustapa katkaisee pinnat, joiden yhtenevyys saattaisi muuten saada aikaan liian laatikkomaisen vaikutelman.

Lautapaketit oli tuotu hyvissä ajoin sisätilaan, missä ne olivat saaneet seistä pakkauksissaan tasaantumassa asennuspaikan olosuhteisiin. Kesällä tähän riittää muutama päivä, talvella aika voi olla viikon tai kaksikin. Pakkausmuovit avataan vasta juuri ennen työhön ryhtymistä, jolloin laudat pysyvät suorina.

Asennus alettiin ikkunaseinältä ja se eteni naaraspontti edellä - urospontti siis osoittaa ikkunan eli päävalon suuntaan. Tällä tavalla naaraspontin rako jää varjon puolelle, eikä sen rako näy niin selvästi - tämä oli erityisen tärkeää tällä kertaa, kun seinän ja katon laudoitus kulkee eri tahdissa.

Laudat kiinnitettiin viimeistelynaulainta käyttäen piilonaulauksella naaraspontista. Normaalisti tällainen 120x15 mm paneelilauta kiinnitettäisiin päältä kahdella naulalla, mutta nyt haluttiin piilonaulausta ja siksi lautojen kiinnittymistä vahvistettiin liimalla. Katon reunoissa, missä lautojen päät tulevat jäämään holkkalistan alle laudat kiinnitettiin kuitenkin päältä pidemmillä nauloilla.

Ympäripontatun laudan materiaalihukka on pieni, koska uusi rivi voidaan aloittaa edellisestä jääneellä palalla. Jakoa kannattaa kuitenkin "sekoittaa" säästämällä pala mieluummin johonkin toiseen riviin, sillä jos rivi aletaan aina edellisestä rivistä jääneellä palalla, seinään muodostuu ruman näköinen porraskuvio.

Paneeli on umpeen maalattua. Se kestää kostealla rievulla pyyhkimistä mutta ei sovi märkätiloihin, kuten pesuhuoneen kattoon. Sinne pitää valita kuultokäsitelty vaihtoehto. Lauta elää kosteuden vaikutuksesta jonkin verran, joten nurkkiin jätetään puolen sentin elämisrako ja lattian ja katon rajaan vajaa sentti. Listoitus tehdään sitten, kun lattia on päällystetty parketilla.

Ninan suunnitelma toimi tälläkin kertaa: huone tuntuu paljon korkeammalta ja valkoiseksi maalattu paneeli lisää kovasti sen valoisuutta.


Lisätietoja:

Arvolista Oy
www.arvolista.fi

Joka Kodin Asuntomarkkinat 2.5.2010


>Lisää rakennus- ja remonttitietoa