|
Ihmiset haluavat luonnonvaloa taloonsa myös pimeinä vuodenaikoina. Ikkunoiden koko ja määrä ovatkin lisääntyneet huomattavasti aikaisemmista vuosista. Vastaavasti nykyään on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota paitsi niiden ulkonäköön, myös tiiveyteen ja energiataloudellisuuteen. Modernissa perinnetalossakin asia on otettu vakavasti. Terassille johtaa uudenlainen, välipuitteeton ikkunaovi, joka aukeaa parioven tavoin. Valoa riittää ja kulku terassille on todella helppoa. Ikkunoiksi on valittu puu-alumiini-ikkunat, joiden sisäpuitteet ovat puuta ja ulkopuitteet alumiinia. Alumiinia ovat myös puitteen ulko-osat ja muutakin mielenkiintoista tästä Tiivituote Oy:n kokonaan uudistetusta mallistosta löytyy: Alumiiniulkopinta antaa ikkunalle noin 20 vuotta lisää elinikää. Se ei edellytä uusintamaalauksia kuten puuikkuna, se on huoleton ja helppohoitoinen ja säilyttää ulkonäkönsä samanlaisena koko käyttöikänsä. "Alumiini on kierrätettävä materiaali, joten kun siitä aikanaan luovutaan, se voidaan sulattaa ja käyttää uudelleen johonkin muuhun tarkoitukseen. Sillä tavalla se on myös ekologisesti kestävä ratkaisu kalliista valmistusprosessistaan huolimatta", Riihimäki muistuttaa. Puitteen ulkoprofiilissa oleva alumiinikouru on johdettu ylös saakka, jolloin rankkasateella ikkunan pinnasta ikkunan väliin mahdollisesti painuva vesi johtuu kouruun ja valuu pois sen poistorei'istä. Pystykouru liittyy alakouruun tiiviillä jiirisaumalla, jolloin vesi ei pääse sieltäkään rakenteisiin. "Ei välttämättä", vastaa Kaskipuu Oy:n myyntipäällikkö Hannu Koistinaho. "Kehittämällämme thermo-rakenteisella ovella päästään U-arvoon 0, 53 kun se on normaalilla ovella 1 - 1,4. Tämän messukohteen oven vahvuus on 112 mm, mikä muodostuu eristeestä ja viilu-, alumiini- sekä hdf-pinnoista. Alumiinin tehtävänä on jäykistää ovi sekä estää kosteuden kulku sen rakenteissa. Tällä tavalla oven rakenne säilyy kuivana ja ovi suorana vuodesta toiseen." Ovessa on kaksoistiivistys: sekä ovessa että puitteessa kiertää tiiviste koko oviaukon ympäri. Erityisen huomionarvoinen on kynnyksessä oleva tiiviste. Massiivipuuoven vääntöjäykkyys on hyvä. Toimitusjohtaja Tapani Harjunen esittelee sen rakennetta: "Ovi rakentuu kahden toisiinsa liimatun mäntysoiron varaan, joiden molemmilla sivuilla on mdf-levy estämässä reunojen halkeilu. Myös peili on mdf:ää. Kun materiaalit ovat samoja, niiden välillä ei tapahdu elämistä. Reunoihin on liimattu korkeapainelaminaatti, joten puun oksat eivät tule koskaan näkyviin. Kokonaisuus maalataan yhtenä, valmiina pakettina, jolloin pinnan ulkonäkö on yhtenäinen." Lisätietoja: Matti-Ovi Oy Joka Kodin Asuntomarkkinat 20.4.2007 |
| >Lisää rakennus- ja remonttitietoa |