|
Messutalon sisustuksen osalta on jäljellä enää pääasiassa listoittamista ja kalustamista. Jurvalaisten puuseppien kädentaito näkyy jo selvästi seinien paneloinneissa. Ulkona puolestaan on meneillään pihan rakentaminen ja sokkelin pinnoitus. Messutalon sokkeliin valittiin maxit oy:n sokkelipinnoite, joka on valmis käyttöön avaamalla pakkauksen kansi ja sekoittamalla hiukan. "Se levitetään tasoitetun sokkelin päälle lastalla, vedetään tiiviisti ohuita kerroksia niin sanotusti luita myöten", neuvoo Kirsi Laamanen. " Ei kannata levittää kerralla enempää kuin metri tai kaksi riippuen vähän tekijän rutiinista. Muuten se alkaa kuivua ja pintahan on ehdittävä hiertää ennen sitä." Pinnoite on silikaattihartsipohjainen. Silikaattihartsi ehkäisee härmettymistä samalla kun pinta pysyy vuodesta toiseen tasavärisenä. Pinnoite on hengittävä, joten liika kosteus pääsee poistumaan sokkelista. Suunnittelussa on noudatettu koko talon lähtökohtana olevaa pohjoisamerikkalaista tyyliä. "Tietysti Suomen oloihin sovellettuna", korostaa pihasuunnittelija Katriina Arrakoski (Puutarhasuunnittelu Arrakoski & Tahvonen Oy). "Varsinainen aktiivinen ja tiukasti rakennettu piha on rakennuksen lähellä, ikään kuin yläpihalla. Alapihalle muodostuu sitten nurmikenttä, joka rajautuu luonnontilaiseen alueeseen." Kotiviljelijän tarpeet on muistettu: "Olemme halunneet mahdollistaa pienimuotoista, helposti hallittavissa olevaa yrttiviljelyä yläpihalle sijoitetuilla kasvilavoilla. Halutessaan asukas voi laajentaa sitä alapihan puolelle." Kasvilavojen yhteyteen nivoutuvat kääntyväkantiset penkit, jotka toimivat myös säilytystilana vaikkapa työkaluille.
Vesi on aina ollut puutarhassa keskeinen elementti. Ihmiset pitävät veden solinasta. "Täällä se on toteutettu siten, että ihminen kuulee veden virtaavan ja näkee sen vilaukselta, kun se lirisee kasvien lomassa, menee kiveyksen alta alapihan puolelle ja muodostaa sinne pienen lammikon." Pihan kiveykseen samoin kuin muurikiviksi on valittu Benders Oy:n Labyrint Antik -malliston erikokoisia valettuja betonikiviä betoninharmaan ja grafiitin värisinä. Kivien pintakäsittelyllä on saatu aikaan hiukan antiikkinen vaikutelma. Nurmikon alle jäävä savimaa on tasattu ja kaadot tarkastettu. Sen päälle ajetaan noin 20 cm lannoitettua ja kalkittua ruokamultaa, ja lopuksi laitetaan paikalleen siirtonurmi. Lisätietoja: Joka Kodin Asuntomarkkinat 25.5.2007 |
| >Lisää rakennus- ja remonttitietoa |