|
Tavallisen suomalaisen perusolohuoneen seinät oli maalattu vaaleiksi, jotkut aivan valkoisiksi. Sinne haluttiin asentaa tehosteeksi tummaa, valkoraitaista sisustuslevyä. Levy on osa Koskisen Oy:n uutta "kokoa" -konseptia. Asentaminen aloitettiin jalkalistan päältä. Taustana oli kipsilevyseinä, jota ei haluttu koolata, sillä se olisi pienentänyt huonetta paksuutensa verran. Levyt kiinnitettiin seinään liimakitillä, joskin alkukiinnitys varmistettiin ampumalla ponttiin viistosti viimeistelynaulaimella lyhyitä nauloja. Kun liima sitten jämähtää, se pitää levyt paikallaan niin hyvin, että niiden irrottamiseen tarvitaankin todella järeitä työkaluja. Sähkörasioiden paikat mitattiin ja porattiin rasiaterää apuna käyttäen levyihin reiät vastaaviin kohtiin. Sähkömies oli pyydetty jo aikaisemmin paikalle kiinnittämään rasioihin koroterenkaat, joiden avulla rasioiden ulkopinta nostetaan uuden seinäpinnan tasalle. Sisustuslevyjä tuli seinään kaikkiaan kuusi kerrosta. Ylimmän urosponttia ei ajettu pois, koska koko tehosteseinää kiertää kulmalista, joka muodostaa sille kivan kehyksen Puulajikkeet ovat pähkinä, haapa, koivu ja lämpökäsitelty koivu. Kannattaa muistaa, että raitakuvion aikaansaava alempi viilu on läpivärjättyä, joten raidan irtoamisesta ei kannata olla huolissaan - sehän voi tapahtua sellaisessa pinnassa, johon raita on maalattu siveltimellä.
Joka Kodin Asuntomarkkinat 16.11.2007 |
| >Lisää rakennus- ja remonttitietoa |