|
Aseman lämmitystä ovat hoitaneet sadan vuoden ajan upeat puulla lämmitettävät uunit. Niiden merkitys ei vähene jatkossakaan, sillä nyt asennettavia sähköpattereita voidaan pitää uuneilla tuotettua peruslämpöä ylläpitävänä lisälämmönlähteenä. Suunnittelija teki laskelmat, joiden mukaan hankittiin sopiva määrä patterielementtejä ja sijoitettiin ne oikeisiin paikkoihin. Laskelmissa otetaan huomioon esimerkiksi huoneiden kuutiotilavuus mikä onkin tässä talossa huomattava poikkeuksellisen huonekorkeuden takia sekä ikkunapinta-ala. Suunnittelun lähtökohta oli se, että pelkät patteritkin riittäisivät, jos uuneja ei haluaisi jostain syystä käyttää. Tosin sähköä siinä kuluisi melkoinen määrä, pattereitakin kun on 17 kappaletta… Kasviöljylämmitteiset patterit lämpiävät myös hyvin tasaisesti. Lämpötilaa voi säätää alemmas esimerkiksi lomalle lähtiessään ja niiden pintalämpötilaa voi laskea, millä on merkitystä varsinkin lapsiperheissä. Kiinnikkeiden paikat mitattiin sellaisiksi, että elementit tulevat tarkasti vaakasuoraan. Kiinnikkeet kiinnitettiin seinään pitkillä ruuveilla, sillä seinissähän on käytetty paksua puukuitulevyä erillisen koolauksen päällä. Kiinnikkeiden materiaali ja mekanismit vaihtelevat valmistajittain - joskus ne ovat muovisia, näissä metallisia ja hyvin kestävän tuntuisia. Kun kiinnikkeet olivat tukevasti paikallaan, elementti nostettiin ensin alempien varaan ja työnnettiin seinään päin, jolloin ylemmät napsahtivat itsestään paikalleen. Johto kytkettiin sähkömiehen asentamaan rasiaan, painettiin kytkintä ja todettiin tyytyväisinä, että lämmitys alkoi toimia heti. Ellen esimerkiksi halusi jonnekin modernit, ruostumatonta terästä ja metallipintaa väläyttävät kalusteet, muualle taas selvästi vanhahtavan tyyliset pistorasiat ja katkaisijat jotka olivat yhdessä huoneessa valkoiset ja toisessa hyvin tummat. Mahdollisuuksia lisää se, että rasioita ja kehyksiä voi yhdistää toisiinsa monin eri tavoin. Näiden asennuksessa toimittiin kuten pattereiden kohdallakin eli tehtiin se, mitä saa luvallisesti tehdä: kiinnitettiin peitelevyt ja pintarasiat. Sähköt on tietenkin aina muistettava katkaista irrottamalla sulake paikaltaan. Yksi asia jäi kuitenkin edelleen muutettavaksi: pintajohdot olivat kirkkaan valkoiset, mikä ei ollenkaan sovi kaikkiin huoneisiin. Ellen ei aio kuitenkaan ryhtyä värittämään niitä tussilla, sillä elegantimpikin ratkaisu on tarjolla: muoviset kaapelikourut, jotka voi tapetoida piiloon samalla tapetilla kuin seinässä on muutenkin käytetty. Lisätietoja: Kalusteet Schneider Electric/Strömfors, mallistot Renova ja Arctic Decor
Joka Kodin Asuntomarkkinat 29.2.2008 |
| >Lisää rakennus- ja remonttitietoa |