|
Sisäseinän voi maalata tässä esitettävällä kaksikerroskäsittelyllä, jolloin tuloksena on seinäkangasta muistuttava pinta. Tähän "Ottocento" -helmiäispinnoitteeseen käytetään aina tiettyä väriparia, joka muodostuu himmeästä pohjamaalista ja sen päälle eri tavoin levitettävästä, kiiltävästä pintamaalista. Eri parien värejä ei tule käyttää ristiin, koska vain näin lopputuloksesta syntyy siisti ja hallittu. Kiiltävän pintamaalin levittämiseen onkin sitten useampia vaihtoehtoja: siihen voidaan käyttää vaikkapa erityistä Design Roller -telaa, säämiskää, leimasinta tai sientä. Tällä kertaa maali taputeltiin seinään erityisellä levyyn kiinnitetyllä säämiskärätillä. Maalia annosteltiin sopiva määrä astian kannelle, josta sitä on helppo ottaa säämiskään. Se taputeltiin seinään kevyin liikkein ahnehtimatta kerralla liian suurta aluetta. Käytännölliseksi työmenetelmäksi todettiin se, että kun ensimmäiset painallukset jättävät maalia pintaan aika reilusti, jatkettiin hiukan eteenpäin ja palattiin sitten takaisin aloituskohtaan.
Näin jäljestä tule tasainen. Tässäkin on parasta antaa aina yksi seinä yhden henkilön tehtäväksi, jolloin siihen saadaan yhtenäinen kädenjälki. Lisätietoja: Joka Kodin Asuntomarkkinat 11.1.2008 |
| >Lisää rakennus- ja remonttitietoa |