|
Parketti tai laminaatti asennetaan useimmiten uivaksi. Tämä tarkoittaa sitä, ettei lautoja kiinnitetä lattiarakenteeseen vaan ainoastaan toisiinsa, ja näin syntynyt lattiapinta jää tavallaan uimaan alla olevan pinnan päälle pysyen siinä omalla painollaan. Reunoille jätetään 5 8 mm levyiset elämisraot, koska pinta laajenee ja kutistuu ilmankosteuden ja lämpötilan vaihtelujen mukaan. Sen alle pannaan usein erityisesti betonilaatan kyseessä ollen - muovikalvo eristämään kosteuden nousu. Ohjeissa suositellaan vähintään 0,2 mm paksuista polyeteenikalvoa. Alla on usein myös jonkinlainen pehmuste askelääneneristeenä.
Tavalliseen tapaan rakennettiin kuitenkin ensimmäiseksi mahdollisimman suora ja luja kolmen lautarivin levyinen aloituskaistale. Koska työ etenee naaraspontti edellä, laitimmaisesta laudasta leikattiin urospontti pois. Silloin se menee siististi seinän tuntumaan ja lattialista peittää sopivasti elämisraon.
Ennen aloituskaistaleen työntämistä paikalleen on vielä tutkittava sitä vasten tuleva seinä vaikkapa pitkän linjarin avulla jos seinässä on mutkia tai pullistumia, laitimmaista lautaa on helppo kaavata vastaavasta kohdasta.
Laminaattia voidaan leikata monella eri työkalulla. Kätevin taitaa olla varsinainen laminaattileikkuri, joka ei synnytä pölyä eikä juuri sahanpuruakaan. Halkaisemiseen on tietysti käytettävä sirkkeliä tai käsisahaa materiaali syö kovasti puuterää, joka on käytön jälkeen teroitettava. Käsisahassa on käytettävä laminaatille tarkoitettua, hiukan tiheämpihampaista terää, jolla laminaatti leikkautuu todella kätevästi.
Erityisen uniclic-pontin ansiosta laminaatti voidaan asentaa joko uros- tai naaraspontti edellä. Pintaa on myös helppo jatkaa paikoissa, joissa laudan suunta vaihtuu esimerkiksi siirryttäessä huonetilasta toiseen. Lautojen pintakäsittely ulottuu reunojen yli siten, ettei runkomateriaali missään tapauksessa paista saumakohdista eri värisenä. Pontit on käsitelty erityisellä vahalla, mikä lisää liitosten sisäistä kitkaa laudat eivät pääse liikkumaan. Toisaalta vaha myös suojaa saumoja huollon yhteydessä tapahtuvalta kostumiselta.
Joka Kodin Asuntomarkkinat 15.2.2008 |
| >Lisää rakennus- ja remonttitietoa |