|
Vanha laituri oli rakennettu painekyllästetystä puusta. Kansilaudoitus oli jo kulunut kovasti ja runkoakin olivat jäät runnelleet ja vääntäneet vinosuunnikkaaksi. Runko oli alkujaankin hiukan hento, sillä sen muodosti vain reunoilla ja päädyssä olevat kakkosneloset ja kun laiturin leveys oli 110 cm, kansilaudat notkuivat jo tavallisenkokoisenkin suomalaisen alla. Pintalaudat olisi voinut vaihtaa laiturin ollessa vedessäkin, mutta koska rungon huolto katsottiin tarpeelliseksi, laituri nostettiin kuivalle maalle ja tehtiin työ tasaisella alustalla. Kansilaudat poistettiin, runko oikaistiin ristimittauksen tulosten mukaisesti ja kiinnitettiin pitkien lautojen väliin uusi kakkosnelonen lisäjäykisteeksi. Uusi kansilaudoitus tehtiin siperianlehtikuusesta. Tämä mainio puu sopii hienosti kohteisiin, joissa edellytetään kosteuden ja kulutuksen kestoa. Tiukkasyistä, kovaa ja pihkaista puuta ei tarvitse suojata millään tavalla, joten se on tietysti täysin myrkytön. Laudat
sahattiin ensin sopivan mittaisiksi. Käsittelemättömänä lehtikuusi
harmaantuu hienosti ajan mittaan, mutta tällä kertaa haluttiin säästää
sen alkuperäinen, keltainen sävy, joten se käsiteltiin Osmo Colrin
lehtikuusen väriseksi sävytetyllä puuöljyllä. Tämä suojaa pinnan myös
UV-säteilyltä, jolloin puun oma väri pysyy ennallaan. Jos haluaa puun
harmaantuvan mutta toivoo kuitenkin lisäsuojaa, pinnan voi käsitellä
myös värittömällä öljyllä. Kansilaudat
kiinnitettiin oikaistuun ja jäykistettyyn runkoon ruostumattomasta
teräksestä valmistetuilla ruuveilla. Jotta ruuvirivistä tulisi suora ja
siisti, lautoihin vedettiin lyijykynällä kevyt apuviiva, joka
pyyhittiin pois kun työ oli tehty. Öljy - Osmo Color, Riihimäki www.osmoscandinavia.com Lisää puun käytöstä rakentamisessa ja sisustamisessa: Jatkuvasti laajeneva ohjekokoelmamme: Joka Kodin Asuntomarkkinat 30.5.2008 |
| >Lisää rakennus- ja remonttitietoa |