|
Valmiiksi mittaansa katkaistut lattialankut ladottiin telineelle pintapuoli alaspäin. Lattiaan käytetty lauta on mitoiltaan 28 x 60 mm ja profiililtaan hiukan erikoinen, sillä pontit ovat kiilan muotoiset. Tästä on se etu, että valmis pinta voi elää hiukan rakojen tulematta silti kovin silmiinpistäviksi. Lämpökäsittelyssä puusta tulee varsin elämätöntä, joten lankut voidaan laittaa yhteen aika tiiviisti. Ladottujen lautojen päälle asetettiin sidepuut, jotka saavat olla korkeintaan 400 mm päässä toisistaan - tämä siksi, että lämpökäsittelyssä puu menettää hiukan lujuuttaan. Valmistajan ohjeiden mukaan tällaista rakennelmaa ei kannata umpinaisen rakenteensa takia sijoittaa alttiiksi aivan suoralle vesisateelle. Vaikka parveke on sinänsä aika suojainen, se on kuitenkin lasittamaton ja sateen ja tuulen yhdistyessä sopivalla tavalla sinne kyllä tulee vettä. Koska vesi jää ainakin joksikin aikaa makaamaan lattialle, sidepuiden alapintaan kiinnitettiin sopivin välimatkoin sisäseiniin tarkoitetut kumiset ovenkahvasuojatulpat pitämään ne irti lattian betonipinnasta. Kaideverhoilu tehtiin profiililtaan vinosuunnikkaan muotoisesta laudasta. Kokoamistapa oli sama kuin lattian kohdallakin, mutta lautojen väliin jätettiin nyt pienet raot, jolloin rakennelmasta saatiin keveämmän näköinen. Määräysten mukaan parvekkeen kaiteen korkeuden on oltava vähintään metri, joten asiaa on pidettävä silmällä lattiarakennelmaa suunnitellessa - sehän nostaa lattian tasoa. Jos kaiteen korkeus jää alle metrin, yläreunaa on korotettava jollain keinolla. Jos tämä lisäys nousee kovin paljon alkuperäisen kaiteen reunan yli, se alkaa vaikuttaa julkisivuun ja silloin on ennen työhön ryhtymistä otettava yhteys taloyhtiöön ja kysyttävä, tarvitaanko siihen lupa. On mahdollista, että se on haettava jopa kunnan rakennusvalvonnasta. Joka Kodin Asuntomarkkinat 16.5.2008 |
| >Lisää rakennus- ja remonttitietoa |