Puutarhakalusteet viettävät ainakin kesät taivasalla, joten niiden
pinta pitää huoltaa säännöllisesti. Varsinkin kuvissa näkyvät
pinnatuolit edellyttävät joskus tuskallisen pitkäpiimäistä käsin
hinkkaamista, joten huoltoa tulee helposti lykättyä liian pitkään.
Huoltoväliä voi pidentää olennaisesti, kun valitsee sopivat
aineet. Perinteisestihän suojaukseen käytetään öljyjä, joita hierotaan
syvälle puun sisään. Pinnasta muodostuu lopulta lakkamainen ja kun se
alkaa hilseillä, on hionnan ja uuden öljyämisen vuoro. Jos haluaa nyt
hioa aina paljaalle pinnalle, puuta saa hioa millin, jopa kaksi. Siinä
hiki lentää, sillä pinnojen väleihin ei koneella pääse. Toki
vaihtoehtona on kevyt hionta ja uusi öljyäminen, mutta tämän joutuu
sitten tekemään parikin kertaa kesässä.
Remontti-Reiska
kannattaa toista koulukuntaa: käsittelyn voi tehdä myös
puunsuoja-aineella, johon on lisätty lahottaja-, sinistäjä- ja
homesienen kasvamista estävää ainetta, joka estää kalusteiden
tummumisen- sehän johtuu mustasta itiökasvusta. Huoltoväli on paljon
pidempi ja riittää, kun käsittelyn toistaa kahden, jopa kolmenkin
vuoden välein. Reiska on käsitellyt puutarhakalusteensa tällä tavalla
pian parinkymmenen vuoden ajan ja hyvänä ovat pysyneet.
Hilseillyt
ja itiökasvun tummuttama pinta harjataan ensin puhtaaksi
hypokloriittiliuoksella. Hartiavoimien, juuriharjan ja reippaiden
otteiden käyttö on sallittu. Liuoksen annetaan seistä vähän aikaa,
mutta pintaa ei kuitenkaan saa päästää kuivumaan. Käsittely toistetaan
kahteen, tarvittaessa kolmeenkin kertaan. Kun puhtausaste tyydyttää,
kalusteet huuhdellaan lämpimällä vedellä.

Tähän
voi oikein hyvin käyttää painepesuriakin, mutta on varottava
suihkuttamasta liian läheltä tai liian kovalla paineella. Puun pinta
karheutuu helposti ja silloin se on hiottava taas kerran ennen
seuraavaa vaihetta.
Pöly poistetaan ja puhtaaseen pintaan
levitetään joko öljyä tai puunsuojaa. Jos edellisestä huollosta oli
päässyt venähtämään niin pitkä aika, ettei itiökasvua saatu pois
hiomallakaan, on valittava tummempi sävy, joka peittää kasvuston
aiheuttaman tummumisen.

Erilaisia
sävyjähän löytyy värikartan laidasta laitaan ja myös useampi sively
lisää värin peittävyyttä.
Säännöllisesti huolletut puutarhakalusteet pysyvät hyvässä kunnossa
vuosikymmeniä. Kannattaa suosia kalvoa muodostamattomia
pintakäsittelyaineita, jotka kestävät pidempään.
Joka Kodin Asuntomarkkinat 30.5.2008