|
Eteisen ja keittiön välinen väliseinä oli jossain vaiheessa purettu pois. Luultavasti ajatuksena oli ollut avaruuden lisääminen, sillä 30 vuotta sitten rivitaloasunnot suunniteltiin hiukan toisin kuin nykyisin eikä sisääntulon valoisuus ollut silloin ensisijaisen tärkeää. Hintana oli kuitenkin vapaan näköyhteyden syntyminen suoraan ruokapöydästä vessan ovelle… joten uuden asukkaan pulma oli: kuinka peittää se siten, että eteinen pysyisi edelleen mahdollisimman valoisana? Ratkaisuksi kehiteltiin pystysuorista laudoista rakennettava, hiukan sälekaihdinta muistuttava seinä. Kun laudat ovat sopivasti 45 asteen kulmassa, näkymä olohuoneen suuntaan pysyy käytännössä avonaisena kun taas keittiöstä katsottaessa seinä näyttää aivan umpinaiselta. Materiaaliksi valittiin yleensä laudepuuna käytetty lämpökäsitelty haapa se ei elä ja sopii pyöreiden kulmiensa ansiosta katsottavaksi mistä suunnasta hyvänsä.
Katossa erottui edelleen alkuperäisen seinän jälki. Se oli peitetty lautakotelolla, koska siinä kulki sähköjohdotus. Kotelo purettiin ja tilalle rakennettiin samanlainen, mutta paremmin uuteen ratkaisuun sopiva kotelo. Laudanpätkillä mallattiin ”säleille” oikeat kulmat ja jako, ne kiinnitettiin ensin viimeistelynaulaimella varsinaista ruuvaamalla tapahtuvaa kiinnitystä varten heftattiin, kuten sanonta kuuluu - minkä jälkeen tarkastettiin ristimitta, porattiin reiät ruuveja varten ja pantiin lopuksi itse ruuvitkin paikalleen. Reiät ovat tarpeen, sillä lämpökäsitelty puu on rakenteeltaan vähän näkkileipää ja halkeaa helpommin kuin tavallinen lauta. Jos liitoksen kestävyys epäilyttää, kannattaa lisätä vielä liimaa sitä varmistamaan. Sen ylälauta kiinnitettiin kattokoteloon viimeistelynaulaimella, jotta ruuvinkantoja ei jäisi näkyviin; sama tehtiin elementtien ”vapaan” pään pystylaudalle. Toiseen, vanhan seinän päätyyn tuleva lauta puolestaan kiinnitettiin ruuveilla, mutta nekin porattiin sopivasti piiloon vaakalautojen alta. Lämpökäsitellylle puulle ominainen tuoksu katoaa nopeasti lämpimässä huonetilassa. Valmis seinä kannattaa suojata sopivalla pintakäsittelyllä vahaus, parafiini ja lakka ovat kaikki hyviä vaihtoehtoja. Kannattaa muistaa, että lämpökäsitelty puu imee tavallista vähemmän, joten ainetta on levitettävä ohuempina kerroksina ja sen kuivumista on odoteltava pidempään.
Joka Kodin Asuntomarkkinat 8.2.2008 |
| >Lisää rakennus- ja remonttitietoa |