|
Valmistimme kolme erikokoista säilytyslaatikkoa ulkotiloissa ja lasitetulla parvekkeella käytettäväksi. Materiaaleina käytimme valkoiseksi pohjamaalattua ulkoverhouspaneelia, ruskeaa, painekyllästettyä terassilautaa sekä lämpökäsiteltyä kotimaista mäntyä kahtena versiona - terassilautana sekä paneelilautana, jota voi käyttää sisätiloissa saunaan ja moneen muuhunkin tarkoitukseen.
Runkopuiksi käytettiin höylättyjä 2 x 2 tuuman puita. Paneelilaudat kiinnitettiin niihin alustavasti viimeistelynaulaimella - heftattiin, kuten tavataan sanoa - jotta niiden asentoa voitiin vielä tarvittaessa säätää. Syntyneen paneelilevyn suorakulmaisuus tarkastettiin ristimittauksella ja kun se oli todettu oikeaksi, laudat ruuvattiin lopullisesti kiinni.
Valmiiksi tehdyt sivut maalattiin ja annettiin niiden kuivua. Kansi ja pohja valmistettiin painekyllästetystä puusta. Koska laatikkoa tullaan käyttämään puiden säilytykseen, tuuletuksen on oltava kunnollinen. Sen takia sekä pohjaan että kanteen jätettiin kunnon tuuletusraot. Kannesta voi halutessaan tehdä myös täysin umpinaisen, mutta silloin raot on jätettävä sivujen ylälaitaan. Pohjan alle tuli vielä poikittaiset tukilaudat, joiden päällä kokonaisuus lepää.
Ruuveina käytettiin tavallisia sinkittyjä ruuveja lukuun ottamatta painekyllästettyjä osia, joihin käytettiin ruostumattomasta teräksestä valmistettuja ruuveja. Vaikka laatikko tulikin sateelta suojattuun tilaan, se käsiteltiin erikoispuuöljyllä. Säänkestävyys lisääntyy samalla kun puun sävy muuttuu syvemmäksi ja kauniimmaksi. Kooltaan laatikko on edellisiä huomattavasti pienempi, 30 x 70/50 x 80 cm. Kannen materiaali on lämpökäsitelty puu, joka ei juurikaan elä - elämisvaraa ei siis tarvitse miettiä. Kyljet tehtiin lämpökäsitellystä paneelilaudasta. Tämäkin laatikko käsiteltiin erikoispuuöljyllä. Öljy ei hilseile pois puun pinnasta maalin tavoin, koska se imeytyy pintaa syvemmälle. Käsittely kannattaa uusia säärasituksen mukaan, säälle alttiille pinnalle mahdollisesti pari kertaa kesässä.
Puuöljy: Joka Kodin Asuntomarkkinat 28.11.2008 |
| >Lisää rakennus- ja remonttitietoa |