|
Olohuoneen käytävän pitkähköön seinään haluttiin paneelipinta. Tapauksen teki mielenkiintoiseksi se, että siihen haluttiin käyttää kahteen erilaiseen profiiliin höylättyä, oksattomasta männystä valmistettua lautaa. Lautaa on saatavana kolmenlaisella profiililla aivan tasaisena, kahteen suuntaan viisteisenä sekä laineena, joka kaareutuu pyöreästi. Tässä seinässä käytettiin tasaista ja viisteistä lautaa. Niitä saa joko puuvalmiina tai eri tavoin valmiiksi pintakäsiteltynä, erikoistilauksesta valmistaja toimittaa aivan halutunkin sävyn. Silloin pienin tilattava erä on noin 20 m2. Ennen työhön ryhtymistä paikat on mitattava, otettava huomioon erityisesti sähkörasioiden ja -kytkimien paikat ja päätettävä nurkkien, katon- ja lattianrajan listoituksesta tai listoittamatta jättämisestä sekä mahdollisen kiilauksen aiheuttamista toimenpiteistä… hyvin suunniteltu on paneloinnissakin puoliksi tehty. Päätettiin sijoittaa tasainen lauta sekä alimmaksi että ylimmäksi, jolloin jalka- ja kattolistan kiinnittäminen olisi helpompaa. Ja koska pyrittiin mahdollisimman siistiin jälkeen, piilokiinnitys oli itsestään selvä vaihtoehto. Oviaukkojen ympärykset ja seinän pääty viimeisteltiin toimituksen mukana tulleella kulmalistalla, joka on kuumakäsitelty ja valkolakattu samalla tavalla kuin paneelilaudat. Lisätietoja: Joka Kodin Asuntomarkkinat 19.12.2008 |
| >Lisää rakennus- ja remonttitietoa |