|
Päivän kotikäynnillä oli kohteena reilun kokoinen, todella valoisa olohuone, jonka päätyseinä pinnoitettiin kolmiulotteisella sisustuspaneelilla. Sillä saadaan aikaan todella kaunista, elävää pintaa. Paneelilautojen runko on mdf:ää ja ne on pinnoitettu tavalla, joka kestää valmistajan mukaan hyvin kosteutta - ei kuitenkaan roiskevettä. Laudat kiinnitettiin koolaukseen, jonka jaon tulee olla 400 - 500 mm. Laudan kaikissa reunoissa on kaksi samansuuntaista uraa ja pinnan elävyys saadaan aikaan vaihtelemalla kiinnikettä eri uriin eri lautojen kohdalla - tässä juuri tarvitaan sitä ennakkosuunnitelmaa. Tosin tällä kertaa saatiin ohjeeksi asetella laudat oman mielen mukaan työn edetessä, joten sen erikoisempaa kaaviota ei nyt tarvittu. Työkaluiksi riittävät tavallisimmat käsityökalut; tosin panelointitöissä tulee usein tarvis kaventaa joitakin lautoja ja siinä kunnon sirkkeli on ehdottomasti paljon käsisahaa kätevämpi. Ylimmät ja alimmat laudat kiinnitettiin viimeistelynaulaimella. Jos viimeistelynaulaimen naulanpäät häiritsevät - niiden havaitsemiseksi vaaditaan kyllä aika keskittynyttä tuijotusta aika läheltä seinää - niitä voi peitellä maalaamalla yli pikkuisella vesivärisiveltimellä. Koolauslaudan kohdalle pannaan aina kiinnike, samoin jatkoskohtaan, jos se sattuu koolauspuiden väliin. Kuhunkin lautamalliin on saatavissa juuri siihen sopivat peitelistat, jos jalkalistaa tai muuta peitelistaa haluaa. Tässä jätettiin nurkkiin sekä katon- ja lattianrajoihin 5 mm rako, joten niitä ei käytetty. Kun laudat asennetaan tällä tavalla 'puhtaasti', ne on katkaistava huolellisesti ja tarkasti. Joka Kodin Asuntomarkkinat 10.4.2009 |
| >Lisää rakennus- ja remonttitietoa |