Rakennus- ja remonttitieto

Kätevä oviratkaisu lasitaiteovella


Taiteovi on vaihtoehto paikkaan, jossa tavanomainen ovi ei mahdu aukeamaan kunnolla. Kerrostalojen eteisissä sellainen tilanne on aika yleinen; ovet kolhivat toisiaan tai panevat asukkaat pujottelemaan puoliksi tukossa olevilla kulkuväylillä.

Vaikka taiteoveen vaihtaminen on houkuttelevaa ja itse työkin varsin helppo tehdä, on muistettava ottaa huomioon yksi asia: uusien määräysten mukaan oviaukkoon on jäätävä tietty vapaa kulkutila. Kokonaan avattu, sivuun painettu taiteovi vie aukosta sen verran leveyttä, ettei tämä minimivaatimus ehkä enää täytykään.

Viime viikolla kunnostetun kodinhoitohuoneen ovi oli tyypillisen hankalassa paikassa. Vieressä oli portaita, hyllyjä, kodinkoneita ja vessan ovi. Nina valitsi vanhan oven tilalle lastulevyrunkoisen, valkoisen taiteoven, jossa oli etsattua lasia muistuttavalla akryylilla peitetyt , korkeat valoaukot.

Valo pääsee niistä hyvin läpi, mutta kainommankaan kylpijän yksityisyys ei tule loukatuksi - läpi niistä ei näy.

Asukas oli tilannut oven valmiiksi mitoitettuna. Mitat oli otettu rungosta, mutta helpoimmin ja tarkimmin ne saisi silloin, kun oviaukon reunat on jo peitetty laudoilla. Näinkin ovi sopi mainiosti paikalleen.

Ovi purettiin paketista ja yläreunan liukukappaleet pujoteltiin yläkiskoon.

Kiskon paikka mitattiin, ovi ylälistoineen nostettiin pystyyn ja kiinnitettiin ylälista oviaukon yläreunaan. Aukon sivuille kiinnitettiin käyntilista sekä kiinnityslista, johon taiteoven toinen reuna kiinnitetään.

Nämä listat kiinnitettiin siis suoraan seinän runkoon.

Valmistaja toimitti oven mukana hyvät ohjeet, joita seuraamalla työ sujui helposti. Toimitukseen kuuluivat muiden osien mukana myös ruuvit, jotka oli käsitelty valkoisiksi - nekään eivät siis jääneet häiritsevästi näkyviin.

Oviaukko viimeisteltiin smyygilaudoilla ja sen ympärille pantiin vielä siistit listat.

Erilaisia ovimalleja on runsaasti.

Viimeisin uutuus on eräänlainen tee-se-itse -malli, jonka itse kukin voi pinnoittaa juuri kuten parhaaksi näkee - maalilla, tapetilla tai vaikkapa tekoturkiksella.

Lisätietoja:

FP-Tamar Oy, Tampere
www.fp-tamar.fi

Joka Kodin Asuntomarkkinat 6.11.2009


>Lisää rakennus- ja remonttitietoa