
Omakotitalo lasikehän sisälle

Lempäälässä käynnistyy pientalorakentamisen saralla todellinen pilottihanke: sinne tullaan rakentamaan omakotitalo lasikehikon sisälle! Ratkaisulla pyritään luomaan taloon ja sen pihapiiriin ympäri vuoden keskieurooppalaista muistuttava ilmasto.
Kyse on myös kierrätyksestä. "Suomessa menee nykyisin noin miljoona neliötä saneerauskohteista saatua lasia kaatopaikalle. Se on kuitenkin rakennusteollisuudessa edelleen aivan käyttökelpoista. Tässä on sille yksi jatkojalostuskohde.", kertoo Suomen Lasinjalostus Oy:n toimitusjohtaja Ville Nieminen.

Metallirungon molemmin puolin kiinnitetään laminoidut lasit. Tämän lämpöä eristävän vaipan ansiosta itse rakennusta ei tarvitse eristää yhtä raskaasti kuin tavanomaista suomalaista pientaloa. Kun tuuli- ja lumikuormakin jäävät puuttumaan, uretaanieristeisestä rakenteesta saadaan todella kevyt.
Talo sopii kenelle hyvänsä, joka haluaa nauttia lempeämmästä ilmasta myös kylminä vuodenaikoina. Aivan erityistä etua siitä saavat kuitenkin allergikot ja vaikkapa dementikot, jotka voivat sen ansiosta ulkoilla - jopa käydä uimassa - tutussa ja turvallisessa lähiympäristössä.

Uima-altaan lisäksi lasikehän alle rakennetaan sadevesiallas, johon kerätään laajalta lasikatolta saatavaa sade- ja sulavettä. Vettä voidaan käyttää pihapiiriin kuuluvan viljelypalstan kasteluun.
Itse talon lämmittäminen tulee tavanomaista edullisemmaksi, mutta lämmitystä vaaditaan myös lasikehän sisäpuolella - ja siellähän lämmitettäviä kuutioita on todella paljon. Lämmityksestä huolehtii oma puukaasuvoimala, jossa hyödynnetään muun muassa kierrätysikkunoista yli jääneitä puitteita.
"Puukaasu on tällä hetkellä markkinoiden edullisin energiamuoto," Nieminen muistuttaa. "Lisäksi routaeristykset tehdään kauas kehikon ulkopuolelle, minkä avulla saadaan johdettua maalämpöä sisäpuolelle."

Toinen suuri rakennustekninen haaste on kosteus. Kun maa on ympärillä jäässä, ilman kosteus nousee kehikon sisäpuolella nopeasti hyvinkin korkeaksi. Nieminen vakuuttaa kuitenkin asian olevan hallinnassa - ratkaisuja ovat suunnitelleet maan johtavat asiantuntijat.
Talon lopulliset kustannukset ovat selvillä vasta sitten, kun talo on valmis. Aikataulun mukaan se tulee tapahtumaan jo ensi kesänä - kuulostaa tiukalta, mutta Niemisen mukaan se tulee kyllä onnistumaan. Haasteellisinta on lasikehän pystytys.
Joka kodin asuntomarkkinat tulee seuraamaan hankkeen etenemistä ja esittelee valmiin talon ensi kesänä.
Lisätietoja:
Suomen Lasinjalostus Oy, Tampere
www.kierratyslasi.fi
Joka Kodin Asuntomarkkinat 6.11.2009
|