Rakennus- ja remonttitieto

Painovoimaisen ilmanvaihdon ABC

Ilmanvaihdosta on varsinkin viime aikoina puhuttu pääasiassa talon energiankulutuksen yhteydessä. Sillä on kuitenkin vähintään yhtä suuri merkitys myös sekä talon rakenteiden että asukkaiden terveyteen.

Moni varmasti muistaa, kuinka 1970-luvun energiakriisin aikaan taloja tiivistettiin niin paljon, ettei ilma vaihtunut niissä enää juuri ollenkaan. Niihin aikoihin ilmanvaihtokoneet olivat huomattavasti nykyistä harvinaisempia, lämmön talteenotosta puhumattakaan - korkeintaan saatettiin käyttää koneellista poistoa. Kaikkein yleisin ratkaisu oli edelleenkin painovoimainen ilmanvaihto.

Koneellisen ilmanvaihdon rakentaminen kanavineen ja koneineen käy äkkiä kukkarolle talossa, jossa sitä ei vanhastaan ole ollut. Painovoimaista ilmanvaihtoa on kuitenkin mahdollista tehostaa huomattavastikin; homma on vain suunniteltava ja toteutettava huolellisesti.

"Yksinkertaisin tapa on palauttaa vanha, painovoimainen ilmanvaihto alkuperäiseen kuntoonsa", toteaa Sisäilmayhdistys ry:n toiminnanjohtaja Jorma Säteri. "Ulkoseiniin tehdään reiät ja asennetaan niihin kunnolliset ulkoilmaventtiilit.

Huolehditaan siitä, että ilma pääsee kulkemaan makuuhuoneista niin sanottuihin likaisiin tiloihin, joista avataan tarvittavat poistoventtiilit. Kun vielä kunnostetaan hormit, ilmanvaihto saadaan toimimaan."

Ongelmaksi jää kuitenkin se, ettei sisään tulevaa ulkoilmaa saada suodatettua. Myöskään lämmön talteenotto ei onnistu.

Koneellinen poistoilmanvaihto voitaisiin toteuttaa laittamalla katolle huippuimuri ja sille poistoilmakanavat likaisten tilojen kautta. Nyt tuloilmaventtiileihin saadaan suodattimet, mutta lämmön talteenotto jää edelleen toteuttamatta.

Paras vaihtoehto saattaisikin olla useimmissa tapauksissa nykyaikaisen tulo-poisto -ilmanvaihtojärjestelmän asentaminen. Sen ansiosta ovat mahdollisia niin tuloilman suodatus kuin lämmön talteenottokin jopa huonekohtaisilla säädöillä.

"Tärkeintä on kuitenkin laittaa ilmanvaihto kuntoon", Säteri korostaa. "Jos se jätetään entiselleen, alkaa syntyä kosteus- ja homevaurioita. Kosteus tiivistyy, ikkunat ja peilit huurtuvat ja aamulla ilma tuntuu makuuhuoneessa tunkkaiselta. Painovoimainen ilmanvaihto on palautettava tehokkaaksi, vaikka energiakustannukset siitä jonkin verran nousisivatkin."

Uudenaikaisilla venttiileillä hyvä ilmanvaihto

Toimitusjohtaja Tapio Tarpio, Dir-Air Oy esittelee tyypillisen parannuskohteen, vanhan rintamamiestalon, jonka painovoimaisessa ilmanvaihdossa esiintyy tavanomaisia ongelmia:

"Makuuhuoneissa ei ole tällä hetkellä minkäänlaista ilmanvaihtoa. Niihin asennetaan seinäventtiilit. Yläkertaan on saatava aikaan alipaine - muuten raitisilmaventtiilit toimisivat poistoventtiileinä - joten WC:hen sijoitetaan poistokone."

Alakerrassa tätä ongelmaa ei ole. Siellä on liesituuletin, jonka avulla saadaan aikaan alipaine. Läpimitaltaan 160 mm raitisilmaventtiiliin asennetaan lentomelun takia äänenvaimennuspatruuna, joka vaimentaa sitä 55 dB. Tällaisessa ratkaisussa ei ole mahdollista käyttää takaiskullista venttiiliä, joten sen tilalla käytetään niin sanottua myrskysuojattua ulkosälettä.

"Sen ulkopuolisen rakenteen avulla saadaan eliminoitua tehokkaasti tuulenpaineen vaihtelut.

Takana, säleikön tilalla on sileä levy, jonka sivulla olevista raoista ilma otetaan. Pulverilumikaan ei pääse sisälle, koska venttiilin sisään on piilotettu uasv-osa."

Sisäventtiilissä on lämpötilan mukaan automaattisesti säätyvä rako - kun perussäätö on esimerkiksi nollalämpötilassa 10 mm, kansi vetäytyy 5 mm ja aukeaa vastaavasti kesällä 15 mm levyiseksi.

Venttiiliin on valittu hyvä siitepölysuodatin, jonka rakenne aiheuttaa mahdollisimman alhaisen painehäviön: "Tämä on tärkeää siksi, että tämän tyyppisessä rakennuksessa ei saada aikaan kovin suurta alipainetta vaikka käytetäänkin puhallinta", Tarpio tähdentää. Suodatin on vaihdettava ainakin kahdesti vuodessa.

Valmistajalta löytyy erinomainen vaihtoehto myös tilanteeseen, jossa esimerkiksi vaihdetaan ikkunat tai tehdään sisäoviremontti:

"Silloin ikkunassa voidaan käyttää takaiskullista venttiiliä. Sellaisen avulla saadaan kaikilla painealueilla vakioitu puhalluskuvio ja estettyä tuulen mahdollisesti aiheuttamat läpivirtaukset sisätiloissa.

Tässä venttiilirakenteessa ilma lämpenee ikkunan välitilassa - sisäänpuhalluslämpötila on jopa -20 asteen pakkasella nolla."

Jos on mahdollista suunnitella jo alkuvaiheessa ilman siirtyminen huoneesta toiseen parhaalla mahdollisella tavalla, käytetään oven yläpuitteen yläpuolelle sijoitettavaa ovivirtaussäleikköä. Sen avulla ilma saadaan siirtymään huoneesta toiseen vedottomasti, kun lattiapinnoille ei synny voimakkaita virtauksia.

Lisätietoja:

Sisäilmayhdistys ry
www.sisailmayhdistys.fi

Dir-Air Oy, Riihimäki
www.dir-air.fi

Joka Kodin Asuntomarkkinat 13.11.2009


>Lisää rakennus- ja remonttitietoa