Rakennus- ja remonttitieto

Printtitarralla uusi pinta välioveen

Välioviin syntyy helposti elämisen jälkiä. Pieniä naarmuja ja kolhuja voi korjailla kotikonstein, mutta kun maalaus tehdään omatoimisesti siveltimellä tai telalla, pinta jää helposti vähän kotitekoisen näköiseksi.

Maalaamisen sijaan pinta voidaan päällystää sopivalla materiaalilla, esimerkiksi viilulla tai tapetilla. Mielenkiintoinen vaihtoehto on koko oven kokoinen tarramuovi, johon voi painattaa haluamansa kuvan - toki kuvan käyttöön on oltava oikeudet. Oven pinnasta saa uuden veroisen ja sen voi hyödyntää monin eri tavoin sisustuselementtinä.

Kuvan voi toimittaa valmistettavaksi muistitikulla, CD-levyllä tai lähettää sähköpostina. Se laminoidaan pohjaan joko matta- tai kiiltäväpintaisena. "Värit on UV-suojattu, joten ne kestävät auringonvaloa useiden vuosien ajan, varsinkin kun laminointi tuo siihen vielä lisäsuojaa", lupaa Martti Tuomisto Sport Mainos Oy:stä. Kannattaa huomata, että tällaista painotarraa voi hyvin pitää myös ulkona.

Tarroja saa hyvinkin isokokoisina; Sport Mainoksen koneella suurin leveys on 150 cm mutta pituutta siihen saa huomattavasti enemmän. Valmis tuote voi olla myös kangaspohjainen ja ilman liimapintaa, jolloin se liisteröidään seinään tapetin tavoin.

Eräs varteenotettava vaihtoehto moneen paikkaan on vain toiselta puolen läpinäkyvä kalvo: ikkunasta näkee ulos muttei sisään. Tämä saadaan aikaan kalvossa olevilla pienillä rei'illä. Tällaiseen kalvoon voidaan painaa kuva aivan kuten muihinkin.

Kiinnittäminen on helpompaa kuin tapetointi

Oven pinnassa olevat isot kolot ja naarmut täytyy ensin kitata, hioa ja ehkä pohjamaalatakin. Pohjan on syytä olla tasainen. Helat poistettiin ja pinta puhdistettiin huolellisesti hyvän tartunnan takaamiseksi.

Tarra oli leikattu hivenen oven pintaa pienemmäksi, jolloin sitä jää kiertämään joka sivulta kapea, valkoinen kehys. Tarra kohdistettiin paikalleen ja kiinnitettiin oveen maalarinteippien avulla, jolloin se pysyy työn ajan oikealla paikallaan.

Kun muovi suojapapereineen oli varmasti oikeassa kohdassa, maalarinteipit irrotettiin sen yläpäästä ja leikattiin takana oleva suojapaperi pois. Yläpää hierottiin varovasti paikalleen huopalastalla; tässä on varottava, ettei muovin alle jää ilmakuplia. Oikea tapa käyttää huopalastaa on sellainen, jossa veto aletaan kalvon keskeltä ja vedetään kummallekin sivulle hiukan alaviistoon.

Nyt loputkin maalarinteipit voitiin poistaa, sillä tarra pysyy jo paikallaan ilman niitä. Kiinnittämistä jatkettiin alaspäin ja suojapaperia vedettiin auki sitä mukaa, kun työ eteni. Kokonaan sitä ei tule missään tapauksessa poistaa ennen kuin aivan lopussa.

Kun kalvo oli lopullisesti paikallaan, helojen kohdalle leikattiin sopivan kokoiset aukot ja kiinnitettiin ne takaisin entisiin kohtiinsa.

Lisätietoja:

Sport Mainos Oy
Järvenpää
(09) 292 2135

Joka Kodin Asuntomarkkinat 27.11.2009


>Lisää rakennus- ja remonttitietoa