Rakennus- ja remonttitieto

Muutetaan varastona toiminut takkahuone
viihtyisäksi oleskelutilaksi

Takkahuone oli ollut vuosikaudet varastokäytössä. Asukas päätti nyt palauttaa sen alkuperäiseen tarkoitukseensa - oikeaksi, viihtyisäksi takkahuoneeksi.

Ninan laati suunnitelman, jonka mukaan kattopaneeli maalattiin tummanruskeaksi ja seinäpaneelit tummanharmaiksi. Seinäpaneeli purettiin suurelta osin ja päällystettiin toimimattomuutensa takia purettavaksi tuomitun takan tilalle tulevan vuolukivitakan kanssa yhteen sopivalla verhoilukivellä.

Vuolukivitakan valmistaja toimittaa takan aivan tilaajan toiveen mukaiseksi muotoiltuna, monella erilaisella pinnalla. Täällä päädyttiin kuitenkin vakiomalliin, jonka sileä pinta sopi parhaiten huoneen yleiseen ilmeeseen, varsinkin kun seiniin valittu verhoilukivi on pinnaltaan elävän karhea.

Tätä sekä ulos että sisälle sopivaa verhoilukiveä on saatavissa kahtena sävynä, joista Nina valitsi vaaleamman: luonnonvaloa takkahuoneeseen saadaan ainoastaan yhdestä pienestä ikkunasta. Lisävalaistuksena tulevat toimimaan kivipintaa viistosti valaisevat halogeenilamput.

Laattalattia jätettiin ennalleen, sillä se oli hyväkuntoinen ja sopi myös huoneen uuteen ilmeeseen.

Seiniin ja kattoon uusi ilme maalilla ja verhoilukivellä

Koska sekä katto- että seinäpaneelien pintaan oli valittu varsin tummia sävyjä, pohjamaaliksikin valittiin yleisesti käytetyn valkoisen tilalle tummempi väri: valkoista pohjamaalia olisi ollut huomattavasti työläämpi saada peitetyksi.

Paneelien pinnat hiottiin himmeäksi ja imuroitiin tarkasti puhtaaksi, jotta pohjamaalille saatiin hyvä tartunta.

Paneelit kannattaa maalata talvella, jolloin puu on kuivimmillaan. Näin vältytään siltä, että pontteihin ilmestyisi alkuperäistä väriä, kun puu kutistuu kuivuessaan ja urospontti vetäytyy hiukan ulos naaraspontista. Jos tarvetta ilmenee, oksat ja kolot kannattaa kitata ennen pohjamaalausta.

Mattapintaiseksi pintamaaliksi valittiin Helmi-kalustemaali. Pintamaalia vedetään niin monta kertaa, että se peittää varmasti pohjamaalikerroksen kokonaan.

Maalikerrosten kuivumisaika riippuu olosuhteista, joten se on paras laskea paikan päällä purkin kylkeen merkittyjen ohjeiden mukaiseksi.

Verhoilukiven alle kiinnitettiin koolaukseen erikoiskova kipsilevy, joka pohjustettiin praimerilla. Sen ansiosta saadaan aikaan hyvä tartunta ja työaikaa laastille, joka ei imeydy alustaansa liian nopeasti. Seinän korkeus mitattiin ja lattialle tehtiin kokeeksi parin rivin kylmäladonta, jonka avulla saatiin tarkastettua etenemän suuruus ja laskettua aloitusriman paikka sen mukaan. Varmuuden vuoksi yläreunaan jätettiin vajaan sentin kokoinen rako, jotta ylin rivi mahtuisi varmasti paikalleen.

Vain 15 mm paksuinen kivi osoittautui hyvin mittatarkaksi ja nopeaksi asentaa. Koska se oli takapinnaltaan tasainen, saneerauslaastia tarvitsi levittää vain seinään. Paketissa on kahden mittaista kiveä ja nurkkaan tultaessa laatta katkaistiin timanttilaikalla. Ladonta on vapaa; vain kahdelle päällekkäiselle riville ei saisi tulla pystysaumaa samaan kohtaan. Samoin etenemän vaakasuoruus kannattaa tarkastaa muutaman rivin välein joko vatupassilla tai laserlaitteella.

Puhdasta palamista vuolukivitakassa

Vanha kuoritakka purettiin. Sen pohja oli edelleen aivan suora, mikä on hyvin tärkeää takkaa rakennettaessa. Ulkoisilta mitoiltaan uusi takka on entistä pienempi mutta paljon sitä painavampi, 1800 kg. Niinpä lämpöä varaavaa massaa on tuntuvasti enemmän.

Vuolukivitakka kootaan valmiiksi sahatuista palasista. Sisärakenteessa kiven lustarakenne saa lämmön siirtymään nopeasti ulospäin; ulkorakenteessa se on vastakkaisen suuntainen, joten ulkokuori viilenee hitaammin eikä pääse kuumenemaan polttavaksi koskaan polttavaksi.

Takan pystyttää aina tehtaan oma ammattimies. Jokamiesrakentajakin voi silti olla avuksi nostelemalla kivet sisätiloihin lämpiämään - pakkaskylmiä kiviä ei voi liimata - ja sijoittamalla ne työskentelypaikan viereen toimituksen mukana seuraavan ohjeen mukaisesti.

Vanhassa takassa pellit olivat sijainneet yläliittymässä, itse hormissa niitä ei ollut ollenkaan. Nyt laitettiin saneerauspelti alaliittymään - näppärä konsti, sillä tiilihormin saumoihin ei tarvitse porata aukkoja peltiä varten. Lisävarusteeksi takkaan tuli alas 7 cm levyinen kranssi. Iso lasiluukku antaa takalle näyttävyyttä ja kun tuli näkyy kauniisti huoneeseen, se luo haluttua tunnelmaa.

Tässä uunissa on otettu huomioon myös päästöt: siinä on niin sanottu Kultaisen tulen arina, jossa liekin päälle otetaan toisioilmaa. Silloin savukaasutkin palavat puhtaasti loppuun.

Tulisijan on annettava kuivua kunnolla, ennen kuin siellä voi ryhtyä pitämään isompaa tulta. Takkaan oli tilattu valmistajalta lisävarusteena erityinen kasetti, jonka avulla siinä voidaan polttaa pellettejä. Kasetti painetaan tulipesään, avataan sen etuluukku ja täytetään kauhalla. Pellettejä mahtuu kasettiin noin 8 kg, jotka palavat suunnilleen kaksi ja puoli tuntia. Sytytys tapahtuu sytytyspalojen avulla, mutta yhtä hyvin siihen voisi käyttää sytytysnestettä.

Lisätietoja:

Verhoilukivi:
Mathios Stone Highland SLIM Cream
hinta: 79,-/m2
Home 4 You
www.home4you.fi
puh. 09-750 331

Tulisija ja pellettikasetti:
Nunnauuni Oy
www.nunnauuni.com

Sisustusesineet Country White, Jumbo Vantaa
www.countrywhite.fi
- (Linum tyynyt ja peitto, lyhdyt 2kpl, tarjottimet, kori takkapuille)

Joka Kodin Asuntomarkkinat 28.2.2010


>Lisää rakennus- ja remonttitietoa