Rakennus- ja remonttitieto

Vaaleaan paneelikattoon lisäilmettä tehostepaloilla

Olohuoneen kattoon asennettiin mdf-runkoinen, melamiinipintainen kattopaneeli. Tällainen paneeli on hyvin mittatarkka ja sellaisena vaivaton asentaa. Laudat kiinnitettiin hakasnaulaimella koolaukseen, jonka jako oli 30 cm - valmistajan mukaan 40 cm jako riittää hyvin.

Katon mitoissa oli hiukan heittoa, lautojen pituussuunnassa kiilausta oli kolme senttiä, ja leveyssuunnassa kaksi senttiä. Nämä häivytettiin tavalliseen tapaan jakamalla virhe puoliksi vastakkaisille reunoille tulevien lautojen kesken.

Koska laudat ovat ympäripontattuja, jako voitaisiin periaatteessa toteuttaa kuinka tahansa - vaikkapa villinä, jossa jatkokohdat osuvat kattoon sattumanvaraisesti kuitenkin siten, ettei vierekkäisille lautariveille saa osua jatkosta samaan koolausväliin. Kun uusi rivi aloitettaisiin aina edellisestä jääneellä palalla, materiaalihukkaa ei olisi käytännössä ollenkaan.

Tällä kertaa jako suunniteltiin kuitenkin tasaiseksi: jatkokohdat osuvat täsmälleen samalle linjalle joka toisen rivin kohdalla. Katon ilme on huomattavasti rauhallisempi ja siistimpi eikä materiaalihukkaa nytkään juuri muodostu. Joka toinen rivi aloitettiin täydellä ja joka toinen puolikaslaudalla.

Jatkokohtien paikalle räpsäytettiin merkintälangalla apuviivat. Työ eteni naaraspontti edellä; sen alahuuli on hiukan ylähuulta pidempi, jolloin sen saa hyvin kiinni koolaukseen. Kuhunkin kiinnityskohtaan ammuttiin pari, kolme hakasta.

Katto viimeisteltiin kiinnittämällä sen reunoille holkkalista, joka on samaa sävyä kuin paneelikin.

Värivaihtoehtoja on kymmenkunta ja lautojen pituus 207 cm. Leveyden suhteen on kolme vaihtoehtoa: 120 mm, 160 mm ja 195 mm.

Samaan tuotesarjaan kuuluvat tehostepalat, jotka ovat kuin lyhyitä paneelilaudan pätkiä. Näitä saa neljän värisenä ja koska ne ovat lautojen tapaan ympäripontattuja, niitä voi asentaa vapaasti haluamiinsa paikkoihin.

Niitä voi käyttää sellaisenaan väritehosteina tai vaikkapa kohdevalaisimen alustoina, kuten tässä tehtiin. Paloihin porattiin reiät led-valaisimia varten. Ne ovat samannäköisiä kuin tavanomaiset halogeenivalaisimet, mutta kuluttavat paljon vähemmän sähköä.

Lisätietoja:

Maler Oy, Ylivieska
www.maler.fi

Joka Kodin Asuntomarkkinat 7.3.2010


>Lisää rakennus- ja remonttitietoa