Rakennus- ja remonttitieto

Tehdään tehosteseinä mineraalimaalilla

Seinän pinnoittamiseen käytettiin kahta ainetta. Toinen on mineraalimaali, joka on itse asiassa hyvin hyvin paksua tahnaa, joka ei tule purkista edes kaatamalla, vaan se täytyy kaivaa sieltä pienellä lastalla. Toinen aine on mineraalimaalikerroksen päälle levitettävä lasyyri.

Vanhat seinäpinnat pestään ja kun ne ovat kuivuneet, aloitetaan maalaaminen. Työjärjestyksellä ei ole tällä kertaa merkitystä: levittämisen voi aloittaa ylhäältä tai alhaalta, kummasta päästä seinää hyvänsä - tai vaikka molemmista päistä yhtä aikaa.

Jos aika loppuu, ei kannata huolestua: työn voi jättää kesken ja jatkaa vaikka seuraavana päivänä, sillä työsaumoja tähän aineeseen ei synny.

Mineraalimaali sisältää lasihelmiä. Maalia laapitaan seinään pakkelilastalla pieniin kasoihin ja levitellään ne telalla epäsäännöllisin vedoin. Mitä voimakkaampaa pinnanmuotoa halutaan, sitä vähemmän tasoitellaan. Aine on riittoisaa ja litra riittää hyvin kuuteen neliömetriin.

Mineraalimaali on tehty jäljittelemään eri kivilajeja. Lasyyria ei välttämättä tarvita, vaan , pinnan voi jättää halutessaan pelkälle maalille, jolloin tuloksena on vaikkapa graniittivaikutelma - ja saapa maalilla aikaan jopa viimeistelemättömän betoniseinän kaltaisen pinnan.

Kun maali on kuivunut kosketuskuivaksi - olosuhteista riippuen nelisen tuntia - aloitetaan laseeraus. Lasyyri levitetään isoille pinnoille tapettiliisteriharjaa muistuttava harjalla, pienemmille käytetään pienempää sutia. Harja kastetaan astiaan, kuivataan liika aine purkin reunaan ja levitetään lasyyria seinään lyhyin, epäsäännöllisin, eri suuntaisin vedoin. Tarkoitus on pyrkiä nimenomaan epätasaiseen jälkeen.

Lasyyripinta kuivuu hyvin nopeasti ja kestää sekä kosteutta että kovaakin mekaanista kulutusta, joten sillä voidaan pinnoitta myös huonekaluja ja esimerkiksi keittiön kaappien ja laatikoiden ovia.

Vesiohenteisista materiaaleista ei lähde juurikaan hajua, Mineraalimaalia on kuutta sävyä, lasyyria kolmea. Työkaluiksi tarvitaan pakkelilasta, tela, sivellin katon ja nurkkien rajoihin sekä tietysti teippiä ja muovia suojaukseen.


Lisätietoja:
Bloom mineraalimaali ja helmiäislasyyri
Hanart Oy
www.hanart.fi

Joka Kodin Asuntomarkkinat 23.5.2010


>Lisää rakennus- ja remonttitietoa