Rakennus- ja remonttitieto

Rakennetaan maavalleja ja tehdään pihakiveystä

Kun rakennetaan uutta pihaa, kannattaa varautua myös tulevaisuuden tarpeisiin. Nyt on paras mahdollinen tilaisuus toteuttaa maan alle kaivettavien putkien sisään tehtävät sähkövedot ja kesävesijohdot. Ainakin suojaputket kannattaa vetää valmiiksi sillä nyt se ei maksa paljoa. Valmista pihaa ei tarvitse myöhemmin kaivaa auki, jos haluaa vaikkapa siirtää vesiaiheen paikkaa tai uusia valaisimia.

Kun rakennetaan tukimuuri, ohjeet kannattaa kysyä rakennesuunnittelijalta tai vastavalta mestarilta. He osaavat päättää, tarvitaanko sen alle antura vai voidaanko se rakentaa suoraan murskepedin päälle. Hyviä ohjeita saattaa löytyä myös valmistajan nettisivuilta. Esimerkiksi tässä nähdyn vallikiven valmistaja tarjoaa sivuillaan hyvin kattavan ohjeistuksen.

Kohteessa tehtiin varsin iso työ muurin perustuksia varten: savimaa kaivettiin pois ja pinta muotoiltiin oikeaan suuntaan viettäväksi. Suodatinkankaan päälle pantiin salaojaputki ja sepeliä, joiden avulla vedet ohjataan sadevesikaivoon. Sepelin päälle valettiin 600 mm levyinen antura.

Antura on ani harvoin niin suora, että muurikivienn ladonta voidaan aloittaa suoraan sen päältä. Alin rivi oikaistaan yleensä suoraksi joko linjalangan ja kiilojen avulla tai laastilla muuraten. Suoruus on tärkeää, koska sillä on suuri vaikutus muurin onnistumiseen. Sen aikaan saamiseen uhrattu aika maksaa kyllä heti itsensä takaisin nopeutuneena työnkulkuna; hyvän alun päälle kivet on helppo latoa.

Kiviä on kahdenlaisia: isompi, valuaukoin varustettu peruskivi sekä näiden väliin, isompien kivien sitomiseen tarkoitettu pienempi perhoskivi, jonka avulla muuriin voidaan toteuttaa myös 45 asteen kulmat. Suorakulmaiset nurkatkin on helppo toteuttaa ilman montaakaan kivenleikkausta.

Kiviä saa myös kahden rivin korkuisina, mikä mahdollistaa hauskan saumakuvion vaihtelun valmiissa pinnassa. Aivan erityisen vaikuttavia ovat tuoteperheeseen kuuluvat led-valaisimet, joita voi sijoittaa perhoskiven paikalle vaikkapa portaita valaisemaan. Ne voi varustaa joko 1,5 Watin tai tehokkaammalla 5 Watin valaisimella, joten energiaa kuluu hyvin vähän, vaikka valojen antaisi palaa läpi yön. Valaisimen asentaminen ei voisi juuri helpompaa olla - jätetään välistä yksi perhoskivi pois ja pannaan valaisin solumuovitiivisteineen sen tilalle. Sähkömies tekee sitten tarvittavat kytkennät.

Usean kiven korkuisessa muurissa peruskiven aukkoihin kaadetaan betonia, joka antaa sille lisää tukevuutta. Muuri viimeistellään harjalle asetettavalla kansikivellä. Tähän on parikin vaihtoehtoa: joko umpinaisella kannella varustettu peruskivi tai sitä leveämpi, 5 cm paksuinen litteä kansikivi, joka muodostaa kapean lipan harjan molemmin puolin.

Valmiin muurin maan puolelle kannattaa laittaa noin 20 cm paksuinen sepelipatja, joka johtaa veden salaojaan. Pihan pohjaksi tulee 0 - 16 mm tai 0 - 32 mm sepelipatja, joka täryytetään tiiviiksi 10 - 20 cm kerroksissa. Kun lähestytään pintaa, aletaan muotoilla kaatoja ja mahdollisia pihakaivon paikkoja. Viimeinen tasaus tehdään 0 - 4 mm kivituhkalla, joka tasoitellaan sileäksi pitkällä linjarilla ja jyrätään tasaiseksi.

Näin syntyneen kovan pinnan päälle asetetaan ohjureiksi halkaisijaltaan 20 - 25 mm metalliputket, kaadetaan viimeinen kivituhkakerros päälle ja vedetään pinta ohjureita pitkin millilleen oikeaksi. Putket poistetaan ja niiden uriin kaadetaan kivituhkaa, minkä jälkeen voidaan aloittaa kivien latominen paikalleen.

Tässä pihassa käytettiin 8 cm paksua torikiveä. Sitä saa myös 6 cm paksuisena, joka sopii hyvin tavalliseen pihaan: paksumman kiven valinta johtui täällä vain siitä, että heti pihan vieressä olevalla autopihalla tullaan liikkumaan raskailla ajoneuvoilla.

Kun kivet ovat paikallaan, niiden päälle kaadetaan hyvin hienoa hiekkaa, joka harjataan samoihin. Kun kivien yli vielä ajellaan täryttimellä, kivet ja saumahiekka asettuvat tiiviisti paikoilleen.

Sekä vallikiveen että pihakiveen on valittavissa useita eri värivaihtoehtoja.

Lisätietoja:

Kivet ja valaisimet
HB-Betoniteollisuus Oy

Joka Kodin Asuntomarkkinat 23.5.2010


>Lisää rakennus- ja remonttitietoa