
Rakennetaan puuaitaa ja asennetaan luonnonkiviä

Viime viikolla pihaan tehtiin muurit ja laatoitus. Nyt sinne valmistettiin tyylikäs puuaita vanhan pensasaidan tilalle - samalla saatiin lisää tilaakin yli puoli metriä.
Aitatolpiksi valittiin ruskeat, painekyllästetyt liimapuutolpat. Verrattuna tavalliseen, sahattuun tolppaan ne ovat todella mittatarkkoja ja niiden pinta on miellyttävän sileä. Tolppien yläpäät sahattiin sirkkelillä teräviksi.
Aitalauta on 120 mm leveää ja kaikilta kulmiltaan pyöristettyä, pohjamaalattua aitalautaa. Se maalattiin vielä kertaalleen ennen sahaamista määrämittoihin.
Tolpat kiinnitettiin pilarikenkiin. Vaakalautojen kiinnittämistä varten kunkin tolpan kahdelle vastakkaiselle sivulle ruuvattiin aitalaudasta puoliksi halkaistu siivu. Pystylaudat kiinnitettiin vaakalautojen väliin ensin viimeistelynaulaimella - näin pystyttiin sommittelemaan pystyjako sopivaksi - ja sen jälkeen ne ruuvattiin lopullisille paikoilleen.
Ruuveina on käytettävä ruostumattomasta teräksestä valmistettuja ruuveja niin tolppien kiinnittämisessä pilarikenkiin kuin lautojen kiinnittämisessä tolppiin.

Kun laudat olivat paikallaan, niiden päät suojattiin maalaamalla. Sama tehtiin sävytetyllä puuöljyllä tolppien yläpäille.
Aita viimeisteltiin kiinnittämällä ylemmän vaakalaudan päälle käsijohde, joka tehtiin ruskeasta, painekyllästetystä 45 x 95 mm laudasta.
Piha viimeisteltiin täyttämällä laatoituksen ja tukimuurien väli täytettiin luonnonkivellä, samoin suihkualtaiden pohjat. Asukas oli hoksannut netistä mahdollisuuden tilata materiaalit - mullan, kivet ja kuorikkeet - kuution säkeissä, jotka on helppo siirtää nosturin avulla auton lavalta pihalle.

Tämä nopeuttaa työtä huomattavasti verrattuna siihen, että tavarat kipattaisiin pihalle tavalliseen tapaan: silloin pihan pinta on ensin suojattava muovilla tai vastaavalla materiaalilla, ja silti siihen jää lähes aina rumentavia jälkiä. Kätevää!
Lisätietoja:
Aitatolpat
www.puumerkki.fi
Aitalauta
WoodPax aitalauta
www.storaenso.com
Luonnonkivet:
Pohjolan Ykkösraivaus Oy, Kerava
myy ja jakaa suursäkkejä omalla jakoautolla alueelle Espoo-Helsinki-Kerava-Tuusula-Järvenpää-Pornainen-Vantaa.
puh. 040-553 3669
Joka Kodin Asuntomarkkinat 30.5.2010
|