
IKKUNAT UUSIKSI
Ikkunoiden maalipinta oli huono. Kohtuullisen pienellä maalausremontillakin olisi päästy tyydyttävään lopputulokseen, mutta asukkaathan halusivat tehdä ison korjauksen ja panostaa myös asumisen laatuun. Niin päätettiin vaihtaa ikkunat kokonaan. Ulkonäkö saadaan kauniiksi ja viihtyvyys paranee kun vedontunne lattioilla katoaa.
Vanhat ikkunat olivat menneen ajan hengen mukaisesti kaksilasiset, joiden lämmöneristävyys jää kauaksi tämän hetken vaatimuksista. Uudet ikkunat ovat ajanmukaiset, MSE-tyyppiset kolmilasiset lämpöikkunat joten lämmöneristävyys nousee kertaheitolla kokonaan toiseen luokkaan.
Vanha ikkunankarmi irrotettiin katkomalla se ketjusahalla pätkiksi. Sen voi tietysti yrittää ottaa talteen ehjänä jos se vain on mahdollista, mutta periaate on kuitenkin se, että aina särjetään mieluummin karmi kuin ympäröiviä rakenteita. Tässäkin vanha ikkuna oli ikään kuin rapattu seinän sisälle ja karmin poistaminen ehjänä olisi ollut mahdotonta.
Ikkunat kehyksineen saatiin sen sijaan talteen ehjinä: naapurit hyödyntävät niitä kasvihuoneessaan. Voihan niitä toki käyttää alkuperäiseen tarkoitukseensakin jossain vain kesäasumiseen tarkoitetussa mökissä, mutta sen edellytyksenä on luonnollisesti se, että runko tehdään kehyksen mukaiseen aukkokokoon.
Tarkkana mittauksessa ja paikalleen panossa
Ikkunoita uusittaessa uudet ikkunat mitoitetaan yleensä hiukan vanhoja pienemmiksi. Sisäpuolet siistitään listoilla ja ulkopuolet pelleillä, jolloin raot saadaan peittoon ja piiloon.
Tässä tapauksessa kysymyksessä on täystiilitalo, jossa sekä ulko- että sisäkuori ovat tiiltä. Kun aletaan puitteiden laittaminen paikalleen, lyödään ensin tiilien väliin kiinnityskalikat . Kalikat kiinnitetään uretaanilla, jotta karmi saadaan ruuvattua tukevasti paikoilleen. Kalikoiden ja tiilen väliin pannaan pienet kiilat, joiden avulla karmin asento saadaan säädettyä tarkaksi sekä vaaka- että pystysuunnassa. Tämä on välttämätöntä ikkunoiden virheettömälle käynnille - etteivät ne siis aukea tai sulkeudu itsestään.
On myös tärkeää tarkastaa ristimitta, jottei ikkunankehys panttaa miltään kulmalta.
Kun ikkunat ovat moniosaisia on pidettävä huoli siitä, että kaikki osat ovat suorassa linjassa keskenään. Muuten siinä peltiseppä noituu asentajia, kun alkaa peltiä pokkaamaan.
Kun karmi on asennettu paikalleen ikään kuin hollille, laitetaan ulommaiset kehykset paikalleen ja tuetaan ne pienillä kiiloilla karmia vasten. Tämä sen takia, että kun aletaan ruiskuttaa uretaanitiivistettä puitteiden ja seinärakenteen väliin niin sen paine ei paina karmia lyttyyn pokaa vasten niin tiukasti, että ne eivät sitten pääse toimimaan. Näin karmille saadaan mahdollisimman hyvä kiinnitys ja tiivistys.
Uretaanivaahto siis pitää huolen karmin lopullisesta kiinnittämisestä. Sitä on syytä pursottaa alussa mieluummin hiukan niukasti ja lisätä myöhemmin tarpeen mukaan. Muuten paikat ovat nopeasti sottaisen vaahtotöhnän peitossa.
Viimeistely hoidetaan sisäpuolella vuorilistoilla ja ulkopuolella peltilistoilla. Vesipelti on muistettava asentaa siten, että se kaataa reilusti ulospäin. Seinärakenteen ja vuorilistan väli tiivistetään akryylimassalla ja maalataan vielä listat, massat ja smyygit yli jottei jää sävyeroja.
Lopuksi nostetaan paikalleen sisäpokat, jolloin tehdään vielä viimeinen tarkastus. Ikkunan käyntiä voidaan jonkin verran säätää saranoilla.
Tyypillisimmät tee-se-itse-miehen virheet:
Usein tapahtuu niin, että ikkunat eivät tule täsmälleen pysty- tai vaaka-asentoon, tai että ne asennetaan ne ikään kuin kierteelle. Silloinhan tiiviste ei vastaa karmiin kuin joko ylä- tai alapäästä ja asukas ihmettelee, kun sieltä tuulee aina...
Toiseksi saatetaan tehdä heti alussa mitoitusvirheitä. Otetaan ikkunat joko liian suuriksi tai liian pieniksi, jolloin ne eivät oikein käy aukkoonsa. Mitoituksessa on hyvä käyttää noin puolentoista sentin toleranssia sekä ylhäällä että alhaalla, ja molemmissa sivuissa - ikkunan karmi on siis kauttaaltaan kolme senttiä aukkoa pienempi. Silloin se mahtuu hyvin.
Kolmas tavallinen virhe on se, että uretaanivaahdottamisen yhteydessä jätetään tukematta karmi pokaan ja painetaan aukko kerralla täyteen vaahtoa. Silloin käy niin, että karmi pullahtaa keskeltä - taipuu aukon keskustaan päin - eikä ikkuna tule koskaan aukeamaan.
Kun käytetään moniosaisia ikkunoita, ne on muistettava tasata täsmälleen vaakasuoraan linjaan. Muuten listamies on ihmeissään sisällä ja peltiseppä ulkona kun pelti ei sovi kunnolla paikalleen. Sen seurauksena jää sitten vuotopaikkoja, joista vesi pääsee rakenteiden väliin.
Takapihalle laitettiin kunnon ovi
 |
Takapihalle tehtiin uloskäynti. Oveksi valittiin malli, joka saadaan lukittua pelkästään kahvan asennolla - kätevä systeemi. Myös oven puitteet ovat vähän jykevämmät kuin perinteisissä parvekkeen ovissa, mikä helpottaa asentamista. Saranoissakin on semmoinen erikoisuus, että niistä saa säät ovea sekä sivu- että korkeussuunnassa. Useinhan ovet tahtovat vähän turvota syksyä kohti jolloin niihin tulee sitä passaamisen tarvetta. Nyt ei tarvi heti ryhtyä irrottamaan karmia ja sen avulla passaamaan ovea, se saadaan oiottua saranoista pelkällä ruuvimeisselillä. Lähde: MTV3 - Joka Kodin Asuntomarkkinat 17.9.2000 |
|