![]() Oma koti Ollille - tavoitteena hyvä sisäilmaSisäilman laatu ratkaistaan pitkälti jo suunnitteluvaiheessa. Rakentamisen aikana taas vastuu lepää vastaavan mestarin harteilla: vedeneristyksen laatua on pidettävä tarkasti silmällä, samoin vedenpoistojärjestelmien rakentamista. Rakentamisen aikana huolehdittava siitä, että rakennus tulee kuivaksi jo sen aikana. Vain silloin voidaan kaikki erilaiset pinnoitteet ja pintamateriaalit asentaa kuiville pinnoille: jos ne laitetaan märille pinnoille, niistä irtoaa liuottimia ja homeongelman vaara kasvaa. Ilmanvaihtomenetelmän merkitys on itsestään selvä. Materiaalien valinta on yhtä tärkeää, vaikka se kaiken kiireen keskellä jää liian usein liian vähälle huomiolle: kannattaa miettiä jokaisen aineen kohdalla, mitä siitä saattaa irrota sisäilmaan kun rakennuksessa tullaan asumaan vuosikymmeniä. Tietoa asiasta löytyy esimerkiksi Rakennustietosäätiön kotisivuilta Ollin talossa nänä asiat ovat hoidossa. Suunnitelmat on tehty hyvin ja perustustöistä lähtien kosteuden poistamiseen on kiinnitetty erityistä huomiota. HELI kannattaa keskuspölynimuria Rakentajalla on käytettävissään apua ja neuvontaa. Yksi perustiedon toimittaja on Hengitysliitto Heli ry , jolla on asiasta paitsi julkaisuja (joita voi tilata ilmaiseksi) myös neuvontaa sekä puhelimitse että internetin kautta. Kun Olli otti yhteyttä sinne, keskustelu kääntyi myös erääseen tärkeään yksityiskohtaan, joka alkaa olla jokaisessa uudessa omakotitalossa: keskuspölynimuriin. Tämä edellyttää kuitenkin keskusyksikön sijoittamista tekniseen tilaan siten, että poistoilma syöksyy suoraan ulos. Ollin taloon tulee tulo-poisto-ilmanvaihtojärjestelmä. Tuloilma esilämmitetään ja suodatetaan ja johdetaan sitten oleskelu- ja makuutiloihin. Käytetty ilma imetään pois vähemmän puhtaiden tilojen kautta: varastosta, vessoista, kylpyhuoneista ja keittiöstä. Keskusyksikköön sijoitetut suodattimet on tarkastettava ja puhdistettava pari kertaa vuodessa. Niiden vaihtoväli puolestaan riippuu talosta ja asukkaista; mieluummin liian usein kuin liian harvoin. Talonsa sisäilman laadusta voi saada tutkittua tulosta. Yleensä kannattaa ottaa yhteys kaupalliseen kuntotarkastajaan ja tai sisäilmamittauspalvellun. Asunto-osakeyhtiössä pitää ottaa ensimmäisenä yhteyttä isännöitsijään tai hallitukseen ja pyytää heitä tutkimaan tilanne ja ryhtymään tarpeen vaatiessa korjauksiin. Jos taloyhtiön hallitus tai isännöitsijä tuntuvat haluttomilta tarttumaan toimeen esimerkiksi tehostuvan ilmanvaihdon kustannusten kasvuun vedoten, ei asukkaan kannata jäädä hautomaan asiaa vain omassa mielessään vaan ottaa yhteyttä kunnalliseen terveystarkastajaan ja tilata häneltä tarkastuskäynti. Terveystarkastajan lausunto on painava argumentti jatkokeskusteluissa. Lisätietoa ja neuvontaa (maksutonta!) saa Hengitysliito Helistä, jolla on myös korjausneuvojia - nämä voi tilata myös kertomaan asioista vaikkapa yhtiökokoukseen: Hengitysliitto Heli ry Puhelinpalvelu 9800-4562 tiistaisin klo 15-18 |
| >Lisää rakennus- ja remonttitietoa |