
Oma koti Ollille - talon tiiveys ja energiataloudellisuus
Talon
energiataloudellisuus ei ole aivan yksinkertainen juttu. Usein kiinnitetään
kovasti huomiota seinämateriaaleihin - puuta, kiveä vai tiiltä
- ja unohdetaan muut asiaan vaikuttavat tekijät: ilmanvaihto, ikkunoiden
määrä ja laatu sekä asukkaiden elintavat. Ollille
asiaa valotti alan todellinen huippuasiantuntija, Tampereen teknillisen
korkeakoulun professori Ralf Lindberg.
Ollin talon kohdalla voidaan puhua yksiaineisesta seinärakenteesta,
jonka materiaalina on kevytbetonimassiiviharkko. Materiaali on sinänsä
mainio ja täyttää suunnilleen kaikki rakennustekniset vaatimukset:
se on riittävän kantava, palonkestävä ja hyvä
äänen- ja lämmöneristyskyvyltään.
Rakennusfysikaalisen toiminnan kannalta se on lähes täysin
riskitön - tämä tarkoittaa sitä, että kosteuden
kulkeutuminen rakenteessa on heikkoa eikä ns. kastepisteitä
pääse syntymään. Samalla kyseessä on kuitenkin
myös työmaan kriittisin kohta: riskittömyys edellyttää
ehdottomasti malttia ulkopinnoituksen tekemisessä. Rakennusaikaisen
kosteuden on annettava haihtua kunnolla, ennen kuin sitä lähdetään
tekemään.
Kevytbetoniharkkojen liimaaminenhan on sinänsä kuivatyötä,
jossa kosteutta ei synny. Valmistamisen
yhteydessä niihin jää kuitenkin aika lailla vettä;
toisaalta myös Suomen säät pitävät huolen siitä,
että sitä tulee lisää jokaiselle työmaalle.
On muistettava, että energiatalouteen kokonaisuutena vaikuttavat
muut asiat paljon enemmän kuin seinän rakenne. Näistä
tärkeimmiksi Lindberg mainitsee:
- ikkunat, sekä ylä- ja alapohja
- ilmanvaihto
- lämmin käyttövesi ja muu elämisen aiheuttama
kulutus
Tiivis vai hengittävä talo?
Talon tiiveyden suhteen on edelleen kaksi koulukuntaa. Toinen vannoo
tiiviin talon nimiin, toinen vakuuttaa ns. hengittävän talon
olevan ylivoimainen. Lindberg muistuttaa tässäkin suhteellisuudentajun
säilyttämisestä:
"1970-luvulla todella tehtiin rakennuksista tiiviimpiä kuin
aikaisemmin. Kun ilmanvaihdon tekniikkaa ei hallittu kunnolla, ongelmaksi
muodostui huono sisäilma. Nykyisin tiedetään ja osataan
paljon enemmän.
Itse toivoisin että ulkotilaa vastaan olisi ilmaa täysin läpäisemätön
ulkoseinä. Tämän ansiosta ilmanvaihtoa voidaan hallita
täsmälleen tarpeiden ja ohjeiden mukaan. Vuotavan talon ilmanvaihtoa
ei voida hallita millään koneella, eikä silloin myöskään
saada lämpöä talteen."
Hengittävästä talosta puhumisessa on Lindbergin mielestä
paljon epäasiallista romantisointia: "Kuka huolisi tänä
päivänä miljoonan markan taloa, jonka nurkista vetää?"
Taloon lasketaan etukäteen tietty kulutuskäyrä. Tämä
on erittäin tärkeää, sillä vain sen perusteella
voidaan suunnitella oikein mitoitettu lämmitysjärjestelmä.
Professori Lindberg toivoo hiukan malttia joskus hurjaksi yltyvään
energiansäästökeskusteluun: "Kannattaa muistaa, että
kyllä asumisessa aina tarvitaan energiaa - ei talo sentään
pysty sitä tuottamaan."
Lue koko stoori!
|