Rakennus- ja remonttitieto

Seinään uusi ilme lasikuitutapetilla ja maalilla

Joka Kodin Asuntomarkkinat -ohjelmassa seurataan vanhan kerrostaloasunnon remonttia. Yksi työvaiheista oli seinäpäällysteiden uusiminen. Ensiksi seinä tasoitettiin ja hiottiin kevyesti. Tämän päälle liimattiin lasikuitukangas, joka maalattiin kahteen kertaan: ensin pohjamaalilla ja sitten lopullisella värillä.

Kittaamisessa ja tasoituksessa ei ole mitään erikoista; työtavat ja materiaalit ovat edellä kuvatun mukaisia. Tavoitteena on tasainen ja siisti seinäpinta, joka hiotaan sileäksi ennen tapetin kiinnittämistä.

Lasikuitutapetti kiinnitetään liimalla, jota levitetään telalla aivan kuin maalattaisiin. Kerros saa kuitenkin olla reilumpi, jotta saadaan aikaan hyvä tartunta. Liimaa levitetään vain sen verran kuin laskee ehtivänsä kiinnittää kangasta ennen kuivahtamista. On hyvä miettiä kutakin kohdetta etukäteen: jos pinta on kovin imukykyinen tai olosuhteet lämpimät, liima kuivuu nopeammin kuin kylmässä tai tiiviille pinnalle levitettäessä.

Tässäkin kaverista on iloa. Toinen voi levittää liimaa edeltä ja toinen tulee perässä nostellen kangasta seinälle. Yksin tehdessä on varminta levittää liimaa vain yhtä tai kahta leveyttä varten, vaikka työ onkin silloin vähän edestakaisin hyppäämistä.

Lasikuitutapetin kanssa pitää käyttää käsineitä, sillä sen käsittely on todella tikkuista touhua. Missään nimessä kangasta ei saa silitellä seinään kiinni paljain käsin, vaan on käytettävä tapettisulkaa. Lasikuitukangas saumataan aina puskusaumalla. Kun vedetään maali päälle, saumat jäävät miltei näkymättömiin.

Vältä ryppyjä nurkissa ja katkaisijoiden kohdalla

Nurkkien yli ei saa tapetoida. Ne ovat usein kallellaan moneenkin eri suuntaan, ja silloin kangas alkaa rypistyä. Se leikataan siten, että sitä tulee vain pari senttiä seuraavan seinän puolelle. Uuden seinän puolelle, noin metrin etäisyydelle nurkasta merkitään vatupassin avulla pystysuora viiva ja täsmätään kankaan reuna siihen, jolloin kangas lähtee etenemään taas tarkalleen pystyasennossa.

Katkaisijoiden ja pistorasioiden reiät voi leikata samalla - ensin on tietysti varmistettava, ettei niissä ole virtaa! Reikä tehdään pyöräyttämällä matto- tai tapettiveitsellä aukon kohdalta. On pidettävä huoli siitä, että kangas on reiän ympäriltä kunnolla kiinni liimassa. Muussa tapauksessa siihen syntyy pieni, ruma pussi kun sähkömies vuorollaan kiinnittää rasian kannen tiukasti paikalleen.

Lasikuitukankaan kuivuttua seinä maalattiin. Pohjamaalauskerros tehtiin samalla värillä kuin katto maalattiin, ja sen kuivuttua vedettiin vielä pintamaali. Sisällä käytetään mielellään lateksityyppisiä maaleja, joista ei irtoa myrkyllisiä huuruja. Silti on syytä pitää ikkuna auki: maalauksesta lähtee paljon kosteutta eikä maalarille tule kovin kuuma. On tietysti muutenkin asiallista huolehtia ilmanvaihdosta maalaustöiden yhteydessä.

Kuumalla säällä kannattaa kiertää pattereita pienemmälle, sillä maali kuivuu helposti liian nopeasti. Tämä on ongelma varsinkin kattoa maalattaessa, sillä hyvin nopeasti kuivuva maali tahtoo jättää jälkiä saumoihin. Pidetään siis ikkunat auki, niin saadaan aikaan saumatonta ja hyvännäköistä pintaa.

Maalien kiiltoasteet:
2  - täyshimmeä
7  - himmeä
12 ja 20  - puolihimmeä
30...59  - puolikiiltävä
60...89  - kiiltävä
90  - täyskiiltävä

Lähde: Joka Kodin Asuntomarkkinat 29.10.2000

Lue myös Joka Kodin Maalauskoulu


>Lisää rakennus- ja remonttitietoa