Rakennus- ja remonttitieto

Tapetoi tarkasti - Remontti-Reiska neuvoo

Seurantakohteeseen käytiin tapetteja valitsemassa Kirkkonummen Värisilmä -liikkeestä. Tapetteihin valittiin vaalea, neutraali väri. Näin sisustaja saa vapaammat kädet valita verhoja. Kuvissa näkyvät tummat tapetit olivat tilapäinen ratkaisu, jonka avulla työvaiheet saatiin paremmin esitetyksi.

Ilmettä voi muuttaa myös boordinauhalla sekä vapaasti seinään liimattavilla, ison nenäliinan kokoisilla ornamenttikuvilla. Monilla valmistajilla on tarjottavana valmiit lajitelmat, joihin kuuluvat tapettien ja boordinauhojen lisäksi myös kankaat.

Borås on tuonut markkinoille tapettimallin, jonka ei tarvi antaa vettyä. Näillä Moment-tapeteilla työ on entistä helpompaa ja nopeampaa: seinään levitetään telalla erityistä liimaa, tapettivuota nostetaan suoraan paikalleen ja harjataan sulalla kiinni. Tapetin selkäpuolella on apuruudukko, jonka mukaan kukin vuota voidaan tarvittaessa leikata hyvin tarkasti oikeaan muotoon.

Tapetin kääntöpuolella voi olla erilaisia merkintöjä: kaksi aaltoa tarkoittaa hyvin kosteutta kestävää tapettia, auringonkuva ja plusmerkki puolestaan hyvin aurinkoa kestävää tapettia. Tämmöinen materiaali sopii keittiöön oikein hyvin.

Menekki selville alkeismatematiikalla

Remontti-Reiska on tavannut käyttää tapettien irrotukseen menetelmää, jossa hän sekoittaa pikkupaketin halvinta kaupasta löytämäänsä liisteripulveria lämpöiseen veteen ja vetää tämän seoksen liisterisudilla seinään. Lämmin vesi tunkeutuu tapettiin ja turvottaa ja irrottaa sen, liisteriä tarvitaan estämään veden liian nopea haihtuminen.

Annetaan seoksen imeytyä tapettiin niin pitkään, että siihen alkaa muodostua kupruja. Sen jälkeen tapetti irtoaa helposti lähes itsestään, usein kokonaisina vuotina.

Jos vanha pinta muodostuu palstautuvista tapeteista - esimerkiksi vinyylitapeteista - jotka on liisteröity seinään lujemmin ainein, revitään tapetin pintakerros irti ja tehdään tapetointi seinään jääneen pohjakerroksen päälle.

Huokoinen seinä on syytä pohjustaa maalaamalla; muuten se vain imaisee liisterin itseensä eikä tapetti tartu.

Vuodan leveys on yleensä 53 senttiä ja merkitään sen mukainen jako seinään - näin saadaan selville tarvittava vuotamäärä. Kokonaismenekki saadaan laskettua, kun tämä kerrotaan huoneen korkeudella - muistetaan tietysti kohdistusvara - ja tulos jaetaan tapettirullan pituudella, joka on yleensä noin 10,3 metriä.

Kunnollinen vettyminen on onnistumisen avain

Kiinnitetään vuodat ikkunanurkasta lähtien täsmälleen pystysuoraan siten, että tapetti taipuu nurkan yli, toiselle seinälle pari senttiä. Merkitään lähdöksi pystysuora seinään luotilangalla tai vatupassilla. Tämä tulee edellä mainitun taitoksen verran vuodan leveyttä lähemmäs nurkkaa - siis 50-51 sentin päähän.

Liisteröinti Reiskan vinkki tapetointipöydäksi: kokonainen lastulevy on hyvä, sillä siinä on varmasti suorat kulmat. Näin levyn reunoja voi käyttää apuna tapetteja leikatessaan.

Kukin vuota leikataan sentin, pari huoneen korkeutta lyhyemmäksi. Näin ne eivät seinälle nostettaessa pyyhkäise lattialta roskia seinän ja helman väliin.

Mittaamista varten tehdään kynällä merkki lastulevyyn. Kun tapetin reuna asetetaan nyt alustalevyn reunan suuntaiseksi, tapetti voidaan vetäistä poikki kätevästi veitsi levyn lyhyttä reunaa vasten. Näin leikkaus on automaattisesti suorassa kulmassa.

Jätetään leikattu vuota paikalleen, nykäistään rullasta saman verran tapettia ja jatketaan leikkaamista: nyt laitetaan kohdistusmerkki tarkasti valmiin vuodan kansa päällekkäin. Katsotaan, että tapettia on varmasti esillä riittävästi ja katkaistaan sitten.

Ripustus Kun on leikattu muutama vuota valmiiksi, niitä pyöritellään vähän "vastakarvaan", jotta saadaan ne oikenemaan siististi pöydälle - muuten ne saattavat liisterin levityksen jälkeen pyörähtää, kun niistä päästää irti ja silloin toinenkin puoli tahriintuu liisteriin.

Liisteröinti tapahtuu helpoiten sitten, että laitetaan vuodat limittäin pöydälle. Suojataan pöydän muu osa, ettei se pääse sotkeentumaan. Levitetään liisteri huolellisesti sudilla koko pinnalle.

Kohdistus Taitetaan noin neljännes vuodan kummastakin päästä siten, että liisteröity puoli tulee itseään vasten. Keskellä taitokset saavat mennä muutaman sentin päällekkäin - kun vuodan nostaa seinälle pitäen tämän kaistaleen nurkista, se aukeaa itsestään. Silitellään taiteltua vuotaa varovasti niin, että liisteripinnat ovat varmasti kosketuksissa toistensa kanssa. Ei kuitenkaan painella vuotaan tarpeettomia vekkejä. Tehdään lopuksi kääryle taikka paketti, joka siirretään syrjään vettymään.

Vettyminen kestää tyypillisesti 4-5 minuuttia, eikä vuota saa päästä kuivumaan. Hyvin vettynyt vuota liukuu mukavasti seinässä ja sitä on helppo ohjailla paikalleen; liian kuiva tarraa heti kiinni ja sitä on vaikea kohdistaa. Aikaa voi tarvittaessa pidentää laittamalla paketit vaikkapa mustaan jätesäkkiin.

Nurkat tarkasti

Kulman yli Tasataan vuotien yläreunat linjaan toistensa kanssa. Jos yläreunaan on tarkoitus laittaa boordinauha, voidaan tehdä hiukan huolettomammin, muuten ollaan tarkkana. Kohteessamme oli päätetty jättää tapetin yläreuna näkyviin ja siksi oli jo katon maalauksen yhteydessä maalattu samalla värillä hiukan seinän puolelle, jonne jätettiin nyt näkyviin noin puolentoista sentin levyinen kaista. Vuotaa voi liikutella seinällä rauhallisesti kämmenillä työntelemällä.

Harjaus Kun vuota on tarkasti paikallaan, se harjataan kiinni ylhäältä alas, keskeltä sivuille suuntautuvin vedoin. Kiinnitettäessä on varottava, ettei tapettiin jää teräviä vekkejä: pienemmät ilmakuplat kyllä tasoittuvat itsestään tapetin kuivuessa. Tässä vaiheessa on syytä pitää käsillä kostea, väriäpäästämätön rätti, jolla ylimääräiset liisterit saadaan pyyhkäistyä heti pois.

Nurkassa vuota on halkaistava siten, ettei se ulotu paria senttiä enempää seuraavalle seinälle. Sinne tehdään taas pystyviiva lähdöksi; kuviokohdistus saattaa heittää mutta se on kuitenkin paljon pienempi paha nurkassa kuin keskellä seinää.


Ikkunan ympärysIkkuna-aukon ympärille jätetään samanlainen kapea kaista kuin katonrajaan, eli sentti tai kaksi. Ennen tapetointia aukon ympärys on tietysti maalattu oikean sävyiseksi! Asetetaan vuota ensin paikalleen ja halkaistaan se suunnilleen oikealta kohdalta käsittelyn helpottamiseksi; hienosäätö suoritetaan kun se on saatu kunnolla paikalleen. Tässä on oltava tarkkana: märkä tapetti on sitkeää tavaraa! Siksi veitsen on oltava terävä ja sitä on pidettävä leikatessa hyvin viistossa asennossa. Muuten tapetti repeää hyvin helposti. Ylimääräiset vuodankappaleet vedetään sitten yhtä varovasti pois.

Lue lisää remonttikohteesta
Lue lisää tapetoinnista


>Lisää rakennus- ja remonttitietoa