Rakennus- ja remonttitieto

KERROSTALOASUNNON VÄLISEINÄN LEVYTTÄMINEN

Kun vanha väliseinä oli purettu, rakennettiin uusi tilalle. Se tehtiin puolisen metriä kauemmas, sillä keittiöön haluttiin kunnolla tilaa. Koska toiselle puolelle tuli lastenhuone, seinä villoitettiin ääneneristyksen parantamiseksi. Kirvesmiehet kävivät rakentamassa rungon ja levyttämässä keittiöön päin tulevan puoliskon; Reiska jatkoi tästä panemalla villat ja toisen puolen levyt paikalleen.

Villoitus sopii kokemattomallekin

Kuhunkin jakoväliin sovitetaan ensin ylös kokonainen villalevy. Sen alapuolelle tulevaa levyä joudutaan leikkaamaan; jätetään se kuitenkin hiukan ylimittaiseksi, jolloin reunat saadaan puristumaan tiiviisti toisiaan vasten. Jätepaloista ei kannata olla huolissaan, sillä ne voidaan hyödyntää myöhemmin.

Seinän runkoon valmiiksi levytetylle - siis keittiön - puolelle oli laitettu poikittaisia kannatuspuita kaappien ja muiden kiintokalusteiden kiinnittämistä varten. Villakaistaleisiin leikattiin "selkäpuolelle" vastaavanlaiset lovet.

Ei haittaa, vaikka villaan jää pieniä koloja. Villoitus on siitä kiitollista työtä, että saumaa ei tule vaikka sekaan pannaan vähän paikkatavaraakin. Kaikki ylimääräiset villankappaleet voidaan siis käyttää hyödyksi.

Villoituksen jälkeen seinä levytettiin kipsilevyillä.

Kipsilevyille oikeat pakkelit ja tarkka ruuvaus

Gyproc-levyt asennetaan puskuun, reunat mahdollisemman tiukasti toisiaan vasten. Levy leikataan vähän huoneen korkeutta matalammaksi ja nostetaan varovasti paikalleen. Tähän on aivan oma apuvälineensäkin mutta kun se ei nyt sattunut mukaan, Reiska käytti pientä purkurautaa. Muistakaa kuitenkin, että kipsilevyn reunat murtuvat helposti.

Kun levy saadaan nostetuksi paikalleen, se kiinnitetään nopeasti parilla ruuvilla.

Koska ylös ei tullut tällä kertaa kattolistoja, levy nostettiin aivan kiinni kattoon. Näin tulee siisti sauma, jonka voi aikanaan viimeistellä akryylillä ja maalata päälle. Alas jätettiin pieni rako, joka tulee jäämään jalkalistan peittoon.

Ruuvijako on kevyessä väliseinässä noin 15-20 cm. Jäykistävät seinät ovat oma lukunsa - rakennesuunnittelija määrittää niiden ruuvijaon rakennekuvassa ja se saattaa olla jopa 10 cm ympäri levyä.

Ruuvauksessa on oltava tarkkana: ruuvin kannan pitää painua kartonkiin mutta se ei saa puhkaista sitä. Jos kanta jää liian ylös, maalarit joutuvat naputtelemaan niitä vasaralla tasaiseksi mikä hidastuttaa maalausta ja heikentää sen laatua; jos kanta puhkaisee kartongin, ruuvi ei enää pidä.

Myös tähän on olemassa oma työkalunsa - ruuvikone, jossa on stoppari. Asia hoituu silti aivan hyvin akkukoneellakin kun vain muistaa olla tarkka ja varovainen.

Valmiiksi levytetyn kipsilevyseinän saumat nauhoitetaan. On muistettava käyttää paperinauhaa ja saumat on tasoitettava juuri kipsilevyyn tarkoitetulla saumauspakkelilla - lasikuitu ei sovi tähän! Oikeanlaisessa tasoitteessa on riittävästi liima-ainetta pitämään nauhan varmasti seinässä kiinni. Siinä täytyy olla myös ruosteen- ja homeenestoaineita.

Se on myös kevyt hioa, jolloin ei jynssätä ikenet irvessä vahingossa kartonkia puhki: jos kartonki menee nukalle, sitä on erittäin vaikea saada enää siistin näköiseksi.

Reiskalta kysytään usein, kastellaanko nauha kun se pannaan kipsilevyseinään. Vastaus on ei - nauhaa ei kastella vaan se vedetään paikalleen kuivana. Jos sitä pitää kastella, käytetään vääränlaista tasoitetta, jossa ei ole riittävästi liima-aineita

Aluksi tasoitetta vedetään levyn reunaohennukseen niin paljon, että nauhalle saadaan hyvä tartunta. Painetaan nauha tiukasti kiinni siten, että ylimääräinen tasoite pursuu nauhan takaa pois. Vedetään vielä pieni siivu tasoitetta nauhan päälle ja annetaan kuivua, tehdään kevyt välihionta ja sen jälkeen vedetään vielä pintatasoitus päälle.

Sen jälkeen seinä on valmis maalattavaksi ja tapetoitavaksi.

(Joka Kodin Asuntomarkkinat MTV3 28.1.2001)


>Lisää rakennus- ja remonttitietoa