
LAUTAPARKETTIA LAKATTUNA JA ÖLJYTTYNÄ
Ullakon kahden asunnon lattioihin laitettiin parketit. Puu oli samaa - merbauta - mutta toiselle puolelle se oli valittu lakattuna, toiselle tehtaalla valmiiksi öljyttynä.
Ääneneristys on tärkeä asia aina, kun tehdään uiva parketti kerrostaloon. Alle pitäisi aina laittaa joko solumuovi tai korkkiraehuopa askelääneneristeeksi.
Erityisen merkittävää tämä on silloin, kun taloon lisätään kokonainen kerros entisen ylimmän kerroksen päälle. Neuvontainsinööri Martti Mäkinen, Uudenmaan asuntokiinteistöyhdistys:
"Kun tehdään uutta asuntoa ullakolle, alakerran asukas joutuu uuteen tilanteeseen. Hän ei ole tottunut siihen, että hänen kattonsa yläpuolella on liikennettä. Rakentajan pitää olla äärimmäisen huolellinen, jotta alapuolen asukkaan viihtyvyys ei huonone.
Ullakkoasunnothan ovat aina rakennusluvan varaisia. Siksi lattiaratkaisu joudutaan aina toteuttamaan tämän hetken voimassa olevien määräysten mukaan. Uudet määräykset astuivat voimaan vuoden 2000 alussa: niiden mukaan askelääneneristävyyden pitää olla 53 desibeliä myös ullakon lattiassa."
Tässä lähes sata vuotta vanhassa kohteessamme on puurakenteinen yläpohja. Uusien asuntojen kohdalla asia on hoidettu siten, että lattiarakenne on oma, erillinen kantava osansa. Lattia on kannatettu eri palkeilla kun alakerran katto - se ei siis ole kiinni vanhassa yläpohjassa, joten iskuäänet eivät siirry vanhaan alapuolisen asunnon kattoon.
Parketti paikalleen vanhaan tapaan...
Parketinasennuksen valmistelevassa vaiheessa mitataan huolellisesti seinien samansuuntaisuus toisiinsa nähden ja tarkastetaan, ovatko nurkat suorassa kulmassa. Jos kiilausta täytyy häivyttää, täytyy ratkaista otetaanko puolet kiilauksesta huomioon lähtöpäässä ja toinen puoli loppupäässä; vai annetaanko kiilauksen jäädä johonkin sellaiseen paikkaan, missä se jää mahdollisimman vähän näkyviin.
Myös lattian pinta on tarkastettava ja tarvittaessa tasoitettava ennen työn aloittamista. Käydään se läpi pitkän alumiinilinjarin kanssa: heittoa ei saa ola kahta milliä enempää kahden metrin matkalla.
Asennus alkaa seinän vierestä. Tila oli pieni, noin 3 x 5 metriä ja silloin riittää mainiosti että jätetään elämisrakoa 8-10 mm joka puolelle - sivuille, päihin, putkien ympärille.
Putken ympärilläkin elämisrako jätetään tietysti joka suuntaan, eli porattavan reiän täytyy olla putken halkaisija + 2 x elämisrako!
Vaikka parketti oli hieman poikkeuksellisesti käsitelty - valmiiksi öljytty - asentaminen tapahtui samalla lailla kuin minkä hyvänsä lautaparketin: liima puristettiin - tämän valmistajan ohjeiden mukaisesti - naaraspontin yläreunaan, koko laudan pituudelle ja lyöntikalikalla naputeltiin parketit ponttiinsa siten, lautojen väliin ei jäänyt rakoa.
Tässä kannattaa pitää käsillä puhdasta vettä ja rätti, jolla saumoista tursuava liima saadaan pyyhkäistyä heti pois.
Yksi patterinputkista sattui suoraan kahden laudan saumaan. Tämä tilanne hoidetaan liittämällä laudat tilapäisesti yhteen ja poraamalla reikä sauman kohdalle, kun ne ovat kiinni toisissaan.
|