![]() Laatta sopii hienosti terassilleSuomessa ulkotilojen terassit on tavattu päällystää luonnonkivilaatoin tai kestopuulaudoituksella. Etelän mailla on käytetty paljon laattaa, jonka avulla saadaan mitä moninaisimpia pintoja ja sommitelmia - se ei vain ole kestänyt meikäläisiä olosuhteita. Nyt tilanne on muuttunut: suomalainenkin voi päällystää terassinsa pakkasta kestävin laatoin aivan kohtuuhintaan.
Tehdään murskepatja, jyrätään se tiiviiksi ja tehdään raudoitus joko valmiilla verkolla - 5 mm harjateräsverkko, jonka silmäkoko on 150x150 mm - tai sidotaan verkko 8 millin harjaterästangoista. Muotti valmistetaan siten, että sen ulkoreuna on parisenttiä talon sokkelia vasten olevaa reunaa alempana - näin sade- ja sulamisvedet valuvat ulos eivätkä pääse kostuttamaan talon seinänvieruksia. Tarvitaan nopeasti kovettuvaa sementtiä ja kunnon vesieristys Nopeasti kuivuvan, kutistumattoman betonin (esim. Heikki Haru Oy:n) edustaman Mapesem-sementin) etu on siis nopea työn edistyminen. Tavallinen betonihan kutistuu kuivuessaan voimakkaasti ja laatta tavallaan vetäytyy reunoilta keskustaansa päin. Laatat puolestaan eivät kutistu, ei myöskään saumausaine. Jos laatoitus siis tehdään liian varhaisessa vaiheessa, laatat irtoavat väistämättä. Tämä on valitettavan yleinen virhe myös sisätiloissa! Kun laatoitetaan parvekkeen lattia, on tehtävä myös vedeneristys laatoituksen alle. Muuten laattojen ja betonin läpi saattaa kulkeutua kosteutta, joka irrottaa maalin alakerran parvekkeen katosta. Vesieristys on syytä tehdä myös maanvaraiselle laatalle, sillä yleensähän tämmöisen terassin katto ei anna kovinkaan suurta suojaa sadetta vastaan. Betoni on huokoinen aine ja imee kosteutta, joka pääsee ajan mittaan kulkeutumaan vieressä olevaan rakennuksen sokkeliin ja siirtymään sinne. Ennen vesieristysmassan levittämistä betonilaatta harjataan puhtaaksi irtonaisesta roskasta - myös sille mahdollisesti roiskunut rasva on saatava pois. Sen jälkeen eristys tehdään valmistajan ohjeiden mukaan; joissakin tapauksissa laatta on kostutettava ensin. Työ käy yleensä helposti ja nopeasti, sillä menetelmät ovat yksinkertaisia - ne saattavat kuitenkin vaihdella eri valmistajien kohdalla, joten tutkikaa käyttöohjeet huolellisesti ensin. Esimerkkikohteessamme eristys tehtiin kaksikomponenttisella aineella (Mapelastic), joka vedetään laastikammalla laatan pintaan. Ohjeiden mukaan vesieristyskalvon paksuuden pitää olla vähintään 2 mm, jolloin se on kelvollinen eikä laske vettä lävitseen. Tätä hengittävää vesieristettä voidaan käyttää maanvaraisessa laatassa: maakosteus ei irrota kalvoa betonin pinnasta. Ulos tarvitaan pakkasta kestävät laatat ja laastit
Kaikkien käytettävien aineiden - kuin vesieristeen, kiinnityslaastin ja laattojen - on oltava ulkokäyttöön sopivia - toisin sanoen niiden on kestettävä pakkasta. Laatoissahan se tarkoittaa sitä, että se ei ime vettä. Silloin pakkanen ei pääse irrottamaan lasitusta tai pintaa. Laattavalikoima on laaja ja jokainen löytää terassilleen varmasti mieleisensä laattamallin ja -koon. Erilaisten laattojen yhdistely on yhä yleisempää ja tulokset todella tyylikkäitä, kuten oheisista kuvista näkyy. Laatat ovat Laattapisteen valikoimista. Ulkona käytetään useasti hieman tummempia sävyjä, koska luonnonvalo on paljon voimakkaampaa kuin keinovalo. Uuden laattateknologian ansiosta myös keraamiset luonnonkivilaatat on saatu näyttämään hyvin aidoilta - tarvitaan jo aikamoinen asiantuntija erottamaan aito kivi keraamisesta. Pystytään valmistamaan sellaisia laattoja, jotka jäljittelevät täydellisesti luonnonkiven vaihtelevuutta - luonnonkivihän on hyvin kaunis materiaali, ja laatan sille antama lisäarvo on kovuus ja tiiviys: laatta on täysin huoltovapaa. Luonnonkiven ja keraamisen laatan yhdistäminen on täysin mahdollista. Esimerkiksi Laattapisteen valikoimista löytyy valmiita pakkauksia, jotka sisältävät kaiken tiettyyn kuvioon tarvittavan materiaalin. Tällainen on tietysti hyvin helppo asentaa. Keramiikan hyvä puoli on myös värien kestävyys. Ne eivät muutu miksikään, vaikka olisivat vuodesta vuoteen jatkuvassa auringonpaisteessa. Myös puhtaanapito on helppoa: lasitettu laatta ei ime likaa ollenkaan ja myös nykyiset lasittamattomat laatat ovat hyvin tiiviitä. Jotkin perinteiset klinkkerit ovat hiukan huokoisempia, ja niistä valmistetuille pinnoille suositellaan lisättäväksi erityistä suoja-ainetta ennen käyttöönottoa. |
| >Lisää rakennus- ja remonttitietoa |