![]() Oman Kodin RakentajakouluKäynnistyminenJoka Kodin Asuntomarkkinat-ohjelmassa MTV3-kanavalla käydään syksyn ajan rakentajakoulua. Sen tarkoituksena on antaa havainnollinen ja totuudenmukainen kuva talopakettitoimitukseen perustuvasta omakotitalon rakennushankkeesta sekä sen suunnittelussa ja toteutuksessa huomioon otettavista tekijöistä.Rakentajakoulun käytännön esimerkit otetaan Helsingin Torpparinmäkeen rakennettavan Riitta Brandtin ja Hannu Ilvesniemen perheen omakotitaloprojektista. Rakentamispäätös alkaa usein unelmista ja olemassa olevasta tarpeesta Päätös lähteä rakentamaan seuraa useimmiten olemassa olevasta tilantarpeesta - asutaan vähän ahtaasti, kenties kerrostalossa tai rivitalossa ja tarvitaan lisää tilaa. Myös unelmilla ja haaveilla on iso osuus Seuraavaksi joudutaan miettimään, ostetaanko kenties vanha asunto, rakennutetaanko vai ryhdytäänkö itse rakentamaan. Itse rakentamisen tai rakennuttamisen suuntaan vaakaa painaa mahdollisuus saada juuri toivotunlainen, mieleinen koti - se talo, josta on aiemmin uskallettu vain uneksia. Matka unelman toteutumiseen on kuitenkin pitkä ja helposti kivinenkin. Koska pientalon rakentaminen on aina suunnilleen samalla tavalla etenevä prosessi, oikea tieto sen kulusta on tärkeää. Silloin vastaantulevista ongelmista sekä asioista joista täytyy tehdä ratkaisuja selvitään paljon helpommin.
1) Selvitä tarpeesi ja toiveesi
2) Tee kunnollinen talousarvio Oman työn osuutta arvioidessa kannattaa olla realistinen - älä yliarvioi. Selvitä tarkasti rahoitusmahdollisuutesi - esimerkiksi nykyisen omistusasunnon myyntimahdollisuudet, aikataulu ja hinta. Pankit suosittavat, että vanha asunto myydään ensin. Näin vältyt kahden asunnon loukulta. Kun budjetti on saatu laadituksi, siihen kannattaa vielä lisätä noin 20% "avioliittovaraa" erilaisten odottamattomien yllätysten varalta. Silloin on varaa viedä projekti loppuun joka tapauksessa.
3) Hanki ammattitaitoiset suunnittelijat Talovalmistajilla on omat suunnittelijat, joiden kanssa projektia on helppo hahmotella.
4) Hanki tontti Jos ei itse saa selvää asemakaavamääräyksistä, mitä tontille saa rakentaa - kuinka suuren talon ja moneenko kerrokseen, onko katto- tai julkisivumääräyksiä jne. - kannattaa kääntyä jo alkuvaiheessa ammattilaisten puoleen.
SuunnitteluAsiantuntija: Arkkitehti Ulla Järvinen, Finndomo Oy/VaajatalotTärkein neuvo: varaa aikaa suunnitteluun Koko rakentamisen tärkeimpänä vaiheena voidaan hyvällä syyllä pitää suunnittelua. Se vaikuttaa olennaisesti asumismukavuuteen ja kodin toimivuuteen. Hyvällä suunnittelulla säästetään lisäksi selvää rahaa. Suunnittelulla tarkoitetaan paitsi arkkitehtisuunnittelua, myös rakenne- ja lvis-suunnittelua. Arkkitehti suunnittelee sen, miltä talo näyttää ja miten se toimii; rakennesuunnittelija miettii teknisesti oikeat toteutustavat , lvis-suunnitteluun kuuluvat talon lämpö-, vesi-, ilmastointi- ja sähköjärjestelmät. Asunto-osakkeiden ostoon tottuneelle voi olla vaikea hahmottaa aikaa, mikä suunnitteluvaiheeseen tarvitaan. Järkevää on varata vähintään vuosi. Mitä pidempi aika suunnitteluun on käytettävissä, sitä enemmän on mahdollisuuksia kuunnella omia toiveita ja tarkentaa niitä rakentamaan ryhtymispäätöksen ensi huuman haihduttua. Monasti käy niin, että ensimmäinen ja ainoalta oikealta tuntunut ratkaisu vaatiikin huomattavasti muuntelua, kun perheen tarpeet selkiytyvät ja suunnitelmat siirtyvät mielikuvista paperille.
Omakotitalon suunnittelua voi kuvata prosessina: Suunnittelu aloitetaan luontevimmin keväällä. Tontti on hankittu, ehkä jo edelliskesänä tai syksyllä, jotta se on nähty sekä kesä- että talviasussaan. Suunnittelun aluksi käydään perheen toiveita, tarpeita ja vaatimuksia läpi. Niistä, käytettävissä olevasta rahamäärästä ja tonttiin kohdistuvista määräyksistä sekä sen luonteesta hahmottuvat sekä talon huonetilaohjelma että ensimmäiset luonnokset. Kun on syntynyt varmuus siitä, että luonnokset kuvaavat juuri sitä omaa toivetaloa, voidaan tehdä pääpiirustukset. Niiden perusteella rakenne- ja lvis-suunnittelijat pääsevät eteenpäin. Jos taloa tehdään jonkin talotehtaan kanssa yhteistyössä, voi olla, että rakennepiirustukset ja lvis-kuvat ovat nekin jo tässä vaiheessa melko valmiit. Lopullisen muotonsa talo saa rakennuslupakuvissa, jotka lähetetään kunnan rakennusviranomaisille ja joiden perusteella myönnetyn rakennusluvan mukaiseksi talo on rakennettava. Tämän jälkeen voidaan keskittyä detaljeihin. Mitä yksityiskohtaisemmin suunnittelu on tehty, sitä helpommin rakentaminen sujuu. Toteutuneet rakennuskustannukset |
| >Lisää rakennus- ja remonttitietoa |