Rakennus- ja remonttitieto

Omakotirakentajan riskit ja vakuutukset

vakuut2.jpg (15674 bytes)

Kyselytutkimusten mukaan suomalaisten haaveena on edelleen asua omakotitalossa ja mieluiten järven rannalla. Laman taituttua yhä useampi on toteuttamassa haavettaaan ja tekee rakentamispäätöksen.

Harva paneutuu rakentamisen riskeihin ja niiden hallintaan, vaikka matkalla valmiiseen taloon on monta mutkaa ja kuoppaa. Neuvoja ja opastusta on itse asiassa varsin helppo saada riskien hallintaan erikoistuneilta yrityksiltä - vakuutusyhtiöiltä.

Tontin osto

Tontin ostoon kannattaa paneutua huolellisesti. Hyvän omakotitalon rakentaminen alkaa aina hyvän tontin valinnasta - jopa pääkaupunkiseudulla on valinnanmahdollisuuksia, vaikka ensituntumalta saattaa vaikuttaa siltä, että tarjonta on kovinkin vähäistä. Etsiminen ja asiaan paneutuminen maksaa kyllä vaivan.

"Jos tontti muuten miellyttää, kannattaa tutustua asiantuntijan avulla alueen asemakaavaan, jota voisi varmistua naapuritonttien käytöstä ja siitä ettei kaavassa ole rakentamista rajoittavia määräyksiä. Tontin pohjaolosuhteisiin kannattaa myös perehtyä huolellisesti, jotta vältyttäisiin kalliilta yllätyksiltä", sanoo riskienhallintainsinööri Ossi Koskinen Yrittäjäin Fenniasta.

Jos tontti jää pidemmäksi aikaa rakentamatta, sen omistamiseen voi liittyä riskejä. Esimerkiksi tontin ohi kulkevan tien liukkauden torjunta voi kuulua omistajan vastuulle.

Rakentaminen

Rakentaessaan tavallinen kansalainen liikuttelee elämänsä suurimpia rahasummia. Hankkeen turvaamiseen kannattaakin paneutua huolellisesti. Erinomaisena apuna tässä on Pientyömaan valvontaopas -kirja, jota saa mm. Rakennuskirjakaupasta.

Itse rakennuskohteen turvaaminen vakuuttamalla on tehty helpoksi. Vaikka rakentamiseen liittyy normaalia suurempia riskejä, omakotitalon voi vakuuttaa valmiin talon vakuutuksella jo monttuvaiheesta lähtien. Vakuutus kannattaa Ossi Koskisen mukaan ottaa heti tontin hankkimisen jälkeen, koska naapureille saattaa aiheutua vahinkoja jo silloin, kun monttua kaivetaan tai tarvikkeita ajetaan tontille.

"Jos vakuutusperusteeksi otetaan tulevan kodin pinta-ala, ei vakuutusmäärien oikeellisuudesta ole huolta. Yleensä laaja kotivakuutus korvaa äkilliset, ennalta-arvaamattomat särkymisvahingot. Ainoa ero lopulliseen vakuutukseen on se, että rakennusaikana omavastuu on yleensä viisinkertainen eli tavallisesti 3500 mk", Ossi Koskinen sanoo.

Rakennushanketta varten joudutaan ostamaan tai vuokraamaan monia työkaluja. Tavanomaiset työkalut kuten sahat, vasarat jne. kuuluvat vakuutukseen ilman eri mainintaa, mutta ammattimiehen erikoistyökalut kuten parkettikoneet, piikkauskoneet ja nostolavat pitää vakuuttaa erikseen.

Rakennutatko rakennusliikkeellä

vakuut1.jpg (19094 bytes)

Kaikilla ei ole rakentamisen asiantuntemusta tai aikaa rakentamiseen, jolloin työ voidaan antaa rakennusliikkeen tehtäväksi. Epäselvyyksien välttämiseksi työstä pitää aina tehdä kirjallinen sopimus, jossa tulee Ossi Koskisen mukaan ottaa kantaa ainakin seuraaviin asioihin:

  • sopimuksen laajuus
  • rakentamisen aikataulu ja maksuerien suoritus
  • rakennusaikainen vakuus
  • onko rakentajalla vastuuvakuutus
  • onko verovelkatodistukset tarkastettu
  • määrätään työlle valvoja
  • sovitaan viivästyskorvaukset
  • takuuajan vakuus

"Hyvän avun sopimusten laadintaan saa hankkimalla vastailmestyneen Urakkasopimusten tietopaketin. Sitä myy ,,,", Ossi Koskinen neuvoo.

Rakennatko itse

Koska rakentaminen on riskialtista ja erilaisia vammoja saattaa sattua, koko perheen tapaturmavakuutukset kannattaa tarkistaa ennen töiden aloittamista. Vakuutus korvaa yleensä tapaturman hoitokulut ja pysyvän haitan. Siihen voi liittää päivärahan tilapäisen työkyvyttömyyden varalta ja korvaussumman tapaturmaisen kuoleman varalta. "Rakentamisen useimmiten edellyttämän lainan hoidon varmistamiseksi on perheen huoltajille syytä ottaa turvaavat henkivakuutukset. Henkivakuutus takaa, ettei suurin ponnistuksin aikaansaatua kotia jouduta myymään, jos jotakin sattuisi. Vakuutus voi olla niinkin suuri, että se kattaa otetut lainat ja vuoden ansiotulot", Ossi Koskinen sanoo.

Palkkaatko työvoimaa

Työvoiman palkkaus tuo mukanaan velvoitteen lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta. Vakuutus on tehtävä, jos työ perustuu työsuhteeseen, työtä tehdään työnantajan lukuun, työ on vastikkeellista (rahapalkka tai taloudellinen etuus), työnantajalla on johto- tai valvontaetuus tai vieraan työvoiman päiviä on kalenterivuodessa yli 12. Omakotitalon ja kesämökin rakentamisessa vakuutusmaksu muodostuu useimmiten vähimmäismaksuksi, jonka suuruus riippuu maksetuista palkoista ja rakennuksen kuutiotilavuudest sekä siitä, valitaanko omavastuullinen vai -vastuuton vakuutusmuoto. Vähimmäismaksu on yleensä 1800 - 4400 markkaa.

Jos vakuutusta ei tehdä, mahdolliset tapaturmakorvaukset maksetaan Tapaturmavakuutuslaitosten liitosta. Liitto perii maksetun korvauksen työnantajalta ja sen lisäksi laiminlyödyn vakuutusmaksun korotettuna. Jos vieraan työvoiman päiviä on enintään 12, maksetaan korvaukset myös liitosta, ja työnantajan maksettavaksi jää 420 markan omavastuu.

Lakisääteisen tapaturmavakuutusmaksun yhteydessä peritään myös työnantajan työttömyysvakuuutusmaksu, joka on 0,09 % palkkasummasta sekä työntekijän ryhmähenkivakuutusmaksu


>Lisää rakennus- ja remonttitietoa