
Omakotirakentajan vakuutukset
Asiantuntija: yhteyspäällikkö Ari Kangasniemi, Tapiola-yhtiöt
Rakentaessaan tavallinen kansalainen liikuttelee elämänsä suurimpia rahasummia. Hankkeen turvaamiseen kannattaakin paneutua huolellisesti.
Itse rakennuskohteen turvaaminen vakuuttamalla on tehty helpoksi. Vaikka rakentamiseen liittyy normaalia suurempia riskejä, omakotitalon voi vakuuttaa valmiin talon vakuutuksella jo monttuvaiheesta lähtien. Vakuutus kannattaa ottaa heti tontin hankkimisen jälkeen, koska naapureille saattaa aiheutua vahinkoja jo silloin, kun monttua kaivetaan tai tarvikkeita ajetaan tontille.
Jos tontti jää pidemmäksi aikaa rakentamatta, se kannattaa silti vakuuttaa. Esimerkiksi tontin ohi kulkevan tien liukkauden torjunta voi kuulua omistajan vastuulle.
Jos vakuutusperusteeksi otetaan tulevan kodin pinta-ala, ei vakuutusmäärien oikeellisuudesta ole huolta. Yleensä laaja kotivakuutus korvaa äkilliset, ennalta-arvaamattomat särkymisvahingot. Ainoa ero lopulliseen vakuutukseen on se, että rakennusaikana omavastuu on yleensä viisinkertainen eli noin 3500 mk.
Rakennushanketta varten joudutaan ostamaan tai vuokraamaan monia työkaluja. Tavanomaiset työkalut kuten sahat, vasarat jne. kuuluvat vakuutukseen ilman eri mainintaa, mutta ammattimiehen erikoistyökalut kuten parkettikoneet, piikkauskoneet ja nostolavat pitää vakuuttaa erikseen. Sellaiset rakennusmateriaalit kuten villat, kipsilevyt jne. jotka toimitetaan tontille suurissa erissä ja joita ei pystytä varastoimaan, kuuluvat vakuutuksen piiriin. Sen sijaan pienemmät tavarat kuten vesikalusteet pitää varastoida esimerkiksi lukittuun työmaakoppiin tai tuoda työmaalle vasta sitten, kun talon ikkunat, ovet ja lukitukset ovat paikoillaan.
Tarkista urakoitsijan vastuuvakuutus
Kaikilla ei ole rakentamisen asiantuntemusta tai aikaa rakentamiseen, jolloin työ voidaan antaa rakennusliikkeen tehtäväksi. Vakuutusturvan kannalta on välttämätöntä tarkistaa, että urakoitsijalla on voimassa oleva vastuuvakuutus.
Koska rakentaminen on riskialtista ja erilaisia vammoja saattaa sattua, koko perheen tapaturmavakuutukset kannattaa tarkistaa ennen töiden aloittamista, jos rakennetaan omin voimin tai osallistutaan töihin vaikka vähemmänkin.
Vakuutus korvaa yleensä tapaturman hoitokulut ja pysyvän haitan. Siihen voi liittää päivärahan tilapäisen työkyvyttömyyden varalta ja korvaussumman tapaturmaisen kuoleman varalta.
Rakentamisen useimmiten edellyttämän lainan hoidon varmistamiseksi on perheen huoltajille syytä ottaa turvaavat henkivakuutukset. Henkivakuutus takaa, ettei suurin ponnistuksin aikaansaatua kotia jouduta myymään, jos jotakin sattuisi. Vakuutus voi olla niinkin suuri, että se kattaa otetut lainat ja vuoden ansiotulot.
Palkattu työvoima tuo lakisääteiset velvoitteet
Työvoiman palkkaus tuo mukanaan velvoitteen lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta. Vakuutus on tehtävä, jos työ perustuu työsuhteeseen, työtä tehdään työnantajan lukuun, työ on vastikkeellista (rahapalkka tai taloudellinen etuus), työnantajalla on johto- tai valvontaetuus tai vieraan työvoiman päiviä on kalenterivuodessa yli 12.
Omakotitalon ja kesämökin rakentamisessa vakuutusmaksu muodostuu useimmiten vähimmäismaksuksi, jonka suuruus riippuu maksetuista palkoista ja rakennuksen kuutiotilavuudesta sekä siitä, valitaanko omavastuullinen vai -vastuuton vakuutusmuoto. Vähimmäismaksu on yleensä 1800 - 4400 markkaa.
Jos vakuutusta ei tehdä, mahdolliset tapaturmakorvaukset maksetaan Tapaturmavakuutuslaitosten liitosta. Liitto perii maksetun korvauksen työnantajalta ja sen lisäksi laiminlyödyn vakuutusmaksun korotettuna. Jos vieraan työvoiman päiviä on enintään 12, maksetaan korvaukset myös liitosta, ja työnantajan maksettavaksi jää 420 markan omavastuu.
Lakisääteisen tapaturmavakuutusmaksun yhteydessä peritään myös työnantajan työttömyysvakuuutusmaksu, joka on 0,09 % palkkasummasta sekä työntekijän ryhmähenkivakuutusmaksu.
Jos työmaalla tehdään talkootöitä, talkooväelle kannattaa hankkia talkoovakuutus.
|