Rakennus- ja remonttitieto

Asunnoille vihdoin päteviä kuntotarkastajia

Yhteinen malli kuntotarkastukseenSuomen Kiinteistöliiton tutkimusjohtajan Mauri Marttilan mukaan asuntojen kuntotarkastuksessa on vallinnut villi tilanne. Myytävissä kohteissa pyörii kaikenkarvaisia mittaajia, joiden pätevyydestä ei useinkaan ole muuta näyttöä kuin vakuuttava supliikki. Tällöin sekä ostajan että myyjän oikeusturva saattaa joutua koetukselle asuntokaupan teon jälkeen ilmenneiden kosteus-, home- ja muiden ongelmien johdosta.

Nyt on toivoa asianlaidan parantumisesta. Alan järjestöt ja yhteisöt ovat laatineet ympäristöministeriön johdolla koulutusohjelman tarkastajien pätevöittämiseksi. Lisäksi on laadittu ohjeet sekä pientalojen että kerrostaloasuntojen kuntotarkastuksen - omakotikiinteistöjen kohdalla samalla kuntoarvion - tilaamiseen, sen suorittamiseen sekä raportin laatimiseen. Toimintamallin tarkoituksena on tuottaa kaupan osapuolille puolueetonta tietoa tarkastettavan kohteen teknisestä kunnosta, korjaustarpeista ja mahdollisista vaurioriskeistä.

Kuntotarkastajien pätevyysvaatimuksissa todetaan, että tarkastajan tulee olla

  • vähintään teknikkotasoisen koulutuksen saanut henkilö, jolla on oltava
  • vähintään viiden vuoden työkokemus joko rakennus- tai kiinteistönhoitoalalta ja lisäksi vähintään kolmen vuoden kokemus kosteus- ja homevaurioiden arviointi-, tutkimus- tai tarkastustehtävissä; tai vaihtoehtoisesti
  • vähintään viiden vuoden työkokemus pääsääntöisesti kosteus- ja homevaurioiden selvittämiseen, suunnitteluun ja korjaamiseen erikoistuneissa tehtävissä.

Lisäksi hänen on käytävä kuntotarkastuksiin valmentava koulutus, joka kestää kokelaan lähtökohdista riippuen joko kolme tai seitsemän päivää. Kurssin yhteydessä tehdään kuntotarkastus kolmeen asuntoon ja se päättyy asuntokaupan kuntotarkastajan (AKK) tutkintokokeeseen. Kokeen hyväksyttävästi suorittaneille myönnetään oikeus AKK-tutkintonimikkeen käyttöön, jonka jälkeen he ovat päteviksi todettuja asuntokaupan kuntotarkastajia. Hankkeeseen osallistuneet järjestöt ja yhteisöt pitävät kotisivuillaan rekisteriä pätevöityneistä asuntokaupan kuntotarkastajista.

Ensimmäinen tutkinto joulukuussa 2000

Viime joulukuussa pidettyyn ensimmäiseen tutkintoon osallistui 43 henkilöä; helmikuussa saatavista tuloksista selviää, kuinka moni onnistui sen läpäisemään. Tavoite on, että muutaman vuoden kuluessa Suomessa olisi muutamia satoja päteviä kuntokartoittajia. Luettelo päteviksi todetuista kuntotarkastajista julkaistaan netissä.

Kuntotarkastus on pääosin silmämääräistä arviointia. Pätevältäkin tarkastajalta saattaa jäädä jotain huomaamatta. Tarkastaja vastaa työstään kuluttajalle kuluttajasuojalain 8 pykälän mukaisesti - jos siinä on tehty virhe, hän on korvausvelvollinen aiheuttamastaan vahingosta mutta ei asunnossa olevan vaurion korjauskustannuksista.

Kuntotarkastuksen hinta on kerrostaloasunnoissa noin 2000 - 3000 mk ja omakotitalojen kaupoissa 4000 - 7000 mk.

Myyjän vastuu ostajalle on asuntokaupoissa kaksi vuotta ja kiinteistökaupoissa 5 vuotta. Riskiä voidaan kattaa rakennusvirhevakuutuksella, joka korvaa tarkastuksessa huomaamatta jääneistä, piilevistä vahingoista aiheutuneet korjauskustannukset.

Yhteistyösopimuksen osapuolet

Kiinteistöalan Koulutussäätiö
Kiinteistöjen kuntoarvioinnin auktorisointiyhdistys ry
Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry
Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry
Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ry
Suomen Kiinteistöliitto ry
Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto ry
Suomen Omakotiliitto ry
Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry

Lisätietoja antavat

AKK-tutkintolautakunnan puheenjohtaja, tutkimusjohtaja Mauri Marttila,
puhelin 09-166 761, sähköposti mauri.marttila@kliitto.fi
ja
AKK-tutkintolautakunnan sihteeri, koulutuspäällikkö Heikki Mattila,
puhelin 09 - 3509 22916, sähköposti heikki.mattila@kiinko.fi


>Lisää rakennus- ja remonttitietoa