
Remonttivinkki: Ikkunoiden sisäpuitteet
Ikkunanpuitteiden hiominen on kova homma, varsinkin kun kyseessä on kolmelehtinen ikkuna. Tietysti voi oikaista ja maalata vain sisäpuolen, mutta silloin tuulettaessa näkyy rumasti tumma sivureuna. Talviaika on kuitenkin sopiva syy pysytellä maalaushommissa neljän seinän sisällä - muistetaan vain, että kesän tultua homma on sitten tehtävä loppuun.
Sisäpokat on syytä maalata näin:
- Puhdistetaan puitteet ja karhennetaan ne hiomapaperilla.
- Suojataan lasi puitteen vierestä maalarinteipillä.
- Valitaan alkydipohjainen maali, sillä se tarttuu hyvin karhennettuun puuhun.
 Listat sahataan jiiriin - se ei ole sen hitaampaa tai vaikeampaa kuin ns. ryssänjiiriin sahaaminenkaan ja lopputulos on huomattavasti kauniimpi.
Ovien pielet ja lattialistat
Ovenpuitteet käsitellään periaatteessa samoin kuin ikkunatkin. Kun käytetään valkokantaisia nauloja, kannat eivät jää näkyviin. Listat kiinnitetään ensin harvemmalla naulauksella heftiin, lopullinen kiinnitys tehdään 5 - 10 sentin välillä.
Ovenkarmithan ovat aina seinärakennetta kapeammat, joten niiden peitelistoitusta täytyy hiukan miettiä. Asia voidaan hoitaa kulmalistalla, jos sopivaa sattuu löytymään. Ovenkarmin päälle voidaan ensin kiinnittää siisti apulista, jonka sivu tulee seinälevytyksen pinnan tasalle. Tämän päälle kiinnitetään sitten varsinainen peitelista (katso kuvaa!).
|