
Remontti-Reiskan laatoitusohjeet
Pesu- ja saunatilojen laatoitus onnistuu varmasti, kun se tehdään Remontti-Reiskan
parhaiden oppien mukaan.
Tee vesieristys huolellisesti
Jos pesutilan seinät ovat oikeaoppisesti kivirakenteiset, laatoitus aloitetaan
levittämällä primer vesieristyksen tartuntasillaksi. Jos seinät on koolattu ja
laatoitusalusta kipsilevyä, kannattaa ehdottomasti käyttää vesieristysmassan lisäksi
myös vahvistuskangasta paitsi nurkissa, myös kaikkien saumojen ja ruuvirivistöjen
kohdalla. Näin saadaan eristykseen lisää murtovenymälujuutta mahdollisen levyjen
elämisen varalta - vahvistuskangas venyy, ja eriste pysyy ehjänä.
Vesieristys tehdään tarkasti valmistajan ohjeen mukaan, niin että massaa kuluu noin 1,6
kg neliömetrille.
Mieti laattajako etukäteen - mittaa
Itse laatoituksessa on tärkeää miettiä etukäteen laattajakoa: tehdäänkö
täyskorkea rivi lattian- vai katonrajaan, vai leikataanko laattoja matalammiksi siten
että ylös ja alas tulee yhtä korkeat rivit. Jakoon vaikuttavat mm. mahdolliset ikkunat
ja se, tuleeko boordilaattoja vai ei. Jos oikein hyvin käy, laattajako saattaa osua
paikalleen ilman että tarvitsee leikata mitään! Mittaaminen kannattaa, mutta muista
ottaa saumavälit mittoihin mukaan. Yleisimmät sauman leveydet ovat 3-5 mm, sopiva leveys
riippuu laatan koosta ja omasta mausta. Käytä joko saumanauhaa tai -ristikoita.
Tee laasti ohjeen mukaan - ei liikaa vettä
Aloitusrima naulataan seinään mitatulle korkeudelle - tarkista sen vaakasuoruus
passilla. Pystynurkkiin pitäisi saada vähintään puolen laatan levyinen viimeinen rivi.
Laastia tehtäessä on noudatettava valmistajan ohjetta. Löysää laastia on helppo
levittää, mutta laattojen tartunta heikkenee.
Laastia levitetään seinälle laastikamman sileällä reunalla. Tärkeää on, että
laastia levitetään vain sen verran, kuin sen ns. aukioloaikana ehditään laattoja
latoa. Laasti kammataan auki kamman hammaspuolella. Hammastuksen koko valitaan laatan
taustakuvion syvyyden mukaan; normaalisti 10x10 ja vielä 15x15 -laatalle riittää 6-8 mm
kampa.
Tarkista tartunta
Tartunnan voi tarkistaa irroittamalla laatan seinästä - vähintään 70 prosenttia
laatan taustasta pitää olla laastin peittämä. Jos ei ole, kampaa kannattaa suurentaa;
jos laastia pursuaa yli, matalampi hammas riittää.
Tärkeää on, että laatat todella kiinnitetään seinään. Jokainen laatta hierretään
paikalleen huolellisesti.
Huolellinen viimeistely varmistaa lopputuloksen
Viimeisen laattarivistön korkeus lasketaan siten, että kattopaneeli ja varjolista
peittävät sopivasti laatan reunan. Lattianrajassa viimeinen laattarivistö ladotaan
vasta sitten, kun lattia on laatoitettu valmiiksi.
Saumaväri kannattaa miettiä melko samanväriseksi kuin laatastokin, näin se ei hyppää
silmille liikaa - pääasiahan eivät ole saumat, vaan laatat!
|