|
Puun käyttö sisustuksessa on lisääntymässä voimakkaasti. Hyviä esimerkkejä tästä oli nähtävissä syksyn Habitare-messuilla. Erilaisia puuvaihtoehtoja yhdistelemällä ja pintakäsittelemällä oli saatu aikaan mitä näyttävimpiä kokonaisuuksia. Sisustusarkkitehti Leena Holtti:
Lisäksi on käytetty paljon höylättyä lautaa eri tavoin: siitä voidaan hyödyttää väliraot ja muuttaa syysuuntaa; voidaan tehdä muutakin kuin vain pysty- tai vaakapanelointia. Kun käytetään rakoja, saadaan aikaan erilaisia kuvioita."
"Puu edustaa aina itseään. Se ei jäljittele mitään muuta materiaalia. Vaikka se on käsitelty - petsattu, öljyvahattu, lakattu mihin hyvänsä sävyyn - se on silti aina puuta eikä mitään muuta."
"Puu ja sen käsittely seuraavat trendejä aivan siinä missä muutkin materiaalit. Nyt on 70-luvun retro ja ruskean eri sävyt... puuhan on aika luontevasti sävytettävissä ruskeaan. Suosittuja ovat myös erilaiset kaikki ruskean ja oranssin yhdistelmät. Erilaiset puhtaan valkoiset ja harmaan sävyihin taitetut pinnat ovat tietysti aina haluttuja."
"Pidän kovasti erilaisista sormipaneeleista ja erityisesti vanerista. Kaupunkikoteihin sopii tietysti aina myös puulattia. Vaihtoehtona perinteiselle parketille on vaikkapa uiva massiivipuulattia, joka on helppo asentaa eikä nosta lattiatasoa nimeksikään."
|
| >Lisää rakennus- ja remonttitietoa |