Rakennus- ja remonttitieto
Remontti-Reiska tekee terassin lämpöpuusta



Kaunis ja kestävä lämpöpuu kasvattaa koko ajan suosiotaan. Yhä enemmän sitä laitetaan myös ulos varsinkin terasseille ja hyvinhän se onnistuu, kun muistaa joitakin perusasioita.

"Lämpökäsittelyssä puun ominaisuuksia muutetaan lämmön ja vesihöyryn avulla," paljastaa Saku Pänkäläinen Stora Enso Timber Oy Ltd:stä. "Se vetää itseensä vähemmän vettä, jolloin eläminen on olennaisesti pienempää."


Lämpökäsiteltyä puuta näkyy eniten saunoissa ja nykyään ulkoterassien laudoituksissa, mutta yhtä hyvin sitä voi käyttää talon ulkovuoraukseen ja kaikkeen sisäverhoukseen.

"Pienemmän elämisen takia pystytään esimerkiksi hyödyntämään paljon leveämpää paneelia kuin esimerkiksi perinteisessä kuusipaneelissa," Pänkäläinen muistuttaa.

Normaalisti puu pitäisi aina asentaa sydänpuoli ulospäin. Lämpökäsitellyssä laudassa tehdään toisin: urapuoli tulee aina ylöspäin, vaikka se on ajettu pintapuolelle.

"Se johtuu siitä, että lämpökäsittelyssä puun sideaineet muuttuvat: puu tikkuuntuu helposti sydänlappeeltaan. Urituksella ohjataan pintapuolta käyttölappeeksi, koska se on paljon lujempi käytössä," Pänkäläinen selvittää.

Remontti-Reiska teki malliksi lämpöpuisen terassin omakotitalon takapihalle. Paikalla oli entuudestaan murskepatja ja sen päällä betonilaatoista tehty terassi. Omistaja halusi nyt pehmentää tätä 500 x 420 cm kokoista pintaa niin silmään kuin jalkapohjaankin.


Pation pintaan valittiin 120 x 27 mm lämpökäsiteltyä kuusta. Se kiinnitettiin 150 x 50 mm kestopuusta tehtyyn runkoon, joka puolestaan lepää 12 tasaisin välein pohjasepeliin sijoitetun lekasoraharkon päällä.

Koolausväli on 40 cm keskeltä keskelle - siis hiukan tiheämpi kuin tavallisesti. Tämä johtuu siitä, että puun rakenteellinen lujuus heikkenee hiukan lämpökäsiteltyprosessissa.

Lautojen kiinnittämiseen on käytettävä ruostumattomia, haponkestäviä ruuveja. Tavallisia kuumasinkittyjä tai galvanoituja ruuveja ei saa missään tapauksessa käyttää, sillä puu on happamoitunut lämpökäsittelyssä ja sen seurauksena se lähtee tummumaan ruuvin ympäriltä. Eikä sellainen ruuvikaan ole pitkäikäinen.

Jatkoskohdissa ja laudan päissä kannattaa porata etukäteen reiät valmiiksi ruuveille, ettei puu halkea niistä kohdin. Hukkapalat voidaan hävittää polttamalla.

Maalaaminen yksinkertaista

Terassin laudat voi suojata joko ennen tai jälkeen kiinnityksen; pääasia on se, että lautojen päät ja raot saadaan varmasti käsiteltyä. Myös rungon sivut ja yläkantit on maalattava, sillä ne saattavat muuten näkyä häiritsevästi terassilautojen raoista.

"Periaatteessa lämpökäsitellyn puun suojaaminen ja huolto ei poikkea mitenkään tavallisesta puusta," sanoo myyntipäällikkö Otto Tuominen Teknos Oy:stä. "Kaikki ulos tuleva puutavara pitää ensin pintakäsitellä ja sitten huoltokäsitellä parin, kolmen vuoden välein. Ulos jäävä puuhan joutuu alttiiksi varsin kovalle säärasitukselle - on auringon UV-säteilyä ja sadevettä."


Useimpien silmää miellyttää kovasti lämpökäsitellyn puun mehukas väri. Sen säilyttämiseksi on omat keinonsa:

"Ulkotiloissa käytettävä lämpökäsitelty puu on käsiteltävä nimenomaan sävytetyllä puunsuojalla, jos haluaa säilyttää alkuperäisen, lämpimän ruskean sävyn," Tuominen painottaa. "Muuten se harmaantuu ja haalenee muutamassa kuukaudessa. Alkuperäisen värin säilyttämiseksi onkin valmistettu juuri siihen sopiva sävy."

Kattamattomilla terasseilla huoltokäsittely tehdään tarpeen mukaan kahden, kolmen vuoden välein jolloin poistetaan ensin roskat kuivaharjauksella, tarvittaessa karhennetaan pinta ja levitetään lopuksi pintaan sienellä tai siveltimellä joko alkuperäistä tai muuta sopivaa ainetta.

Kaikki terassit ovat yksilöitä. Yllä oli vain yleispäteviä ohjeita. Lisää tietoa saa asiantuntevasta puutavaraliikkeestä tai internetistä, www.puuinfo.fi.

Lisää puun käytöstä rakentamisessa ja sisustamisessa:
www.puuinfo.fi
"Puu tekee kodin"

Lue myös:
Terassi lämpökäsitellystä puusta

Joka Kodin Asuntomarkkinat 9.9.2005


>Lisää rakennus- ja remonttitietoa