
Tuore tutkimus yllätti -
aurinkoenergialla kolmasosan öljynsäästö
Juuri valmistuneen tutkimuksen mukaan aurinkoenergialla saavutetaan arvioitua suuremmat säästöt pientalojen lämmityskuluissa. Tutkimuksessa aurinkoenergiaa ja öljylämmitystä käyttävän talon öljynkulutusta verrattiin vuoden päivät vertailukelpoisen öljylämmitystalon kulutukseen. Öljyä säästyi vuoden aikana lähes kolmasosa aurinkoenergian avulla, mikä ylitti kaikki odotukset.
Tutkimuksessa mukana olleen aurinkoenergiaa ja öljylämmitystä käyttävän talon energiansäästö vaihteli vuoden aikana kuukausittain 25 prosentista 43 prosenttiin. Ennen tutkimusta arvio oli, että öljyä säästyisi aurinkoenergian avulla 20-25 prosenttia, kun keskimääräinen säästö oli nyt 31 prosenttia. Öljylitroissa säästö oli yli tuhat litraa.
Tutkimuksessa mukana ollut aurinkoenergiaa ja öljylämmitystä käyttävä talo sijaitsee Heinolan asuntomessualueella. Myös pelkkää öljylämmitystä käyttävä vertailutalo sijaitsee eteläisessä Suomessa. Talot ovat keskenään vertailukelpoiset, sillä molemmissa on esimerkiksi lämmönjakona lattialämmitys ja ilmanvaihdossa lämmön talteenotto. Tutkimuksessa verrattiin lämmitysenergian ja lämpimän käyttöveden valmistamiseen tarvittavan energian keskimääräistä kulutusta.
Mittaukset jatkuvat myös seuraavan vuoden aikana, jolloin voidaan odottaa vielä suurempia energiansäästöjä. Uusi tutkimus antaa entistä täsmällisempää tietoa, koska kuluvan vuoden aikana asuminen aurinkoöljy-talossa on jo tavanomaista. Tänä vuonna niin sanottu normaali energiankulutus jouduttiin osittain arvioimaan rakentamisen ja asuntomessujen vuoksi.
Aurinkoöljy on kannattava investointi
Tutkimuksen toteutti energiatehokkuuteen liittyviin tutkimuksiin erikoistunut Senewa Oy. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää aurinkoöljy-lämmitysjärjestelmän energiansäästömahdollisuudet. Tutkimus osoittaa selvästi, että siihen liittyvät investoinnit ovat kannattavia.
"Meillä pohjoisessa on käsitys, ettei aurinkoenergian ja öljylämmityksen yhdistämiseen kannata investoida," Senewan toimitusjohtaja Risto Pääjärvi sanoo. "Meillä on kuitenkin lähes yhtä paljon aurinkoa kuin Saksassa, missä aurinkoenergiaa käytetään paljon."
Ilmatieteen laitoksen mittaustulosten mukaan Suomessa paistaa aurinko keskimäärin 1684 tuntia vuodessa, mikä tekee noin 4,7 aurinkotuntia päivää kohden. Eniten aurinkotunteja saadaan touko-elokuussa ja vähiten marras-tammikuussa.
Aurinkotuntien lisäksi energiaa pystytään keräämään myös pilvisellä säällä, sillä aurinkolämpökeräimet vastaanottavat hajasäteilyä. Auringon säteilystä voidaan saada talteen noin kolmannes kehittyneillä aurinkolämpöjärjestelmillä.
Auringosta saadaan kerättyä suuri osa vuoden aikana tarvittavasta lämpimän käyttöveden energiasta ja lämmitysenergiasta lähes ilmaiseksi. Öljyn tehtävä on täydentää energiavajetta tarvittaessa.
Lisätietoja:
Risto Pääjärvi, Senewa Oy, puh. (03) 422 0595, 0500 226 745, risto.paajarvi@senewa.fsp.fi
Eero Kourula, Öljyalan Palvelukeskus, puh. (09) 6226 1517, 040 584 1917, eero.kourula@oil.fi
|